Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin illat ovat sopivasti pimenneet kummitusjuttujen kertomiseen. Kuolema ja näkymätön todellisuus ovat olleet aina pelkoa herättäviä asioita. Näin pyhäinpäivän aikaan kaikella yliluonnollisella oikein mässäillään; on kauhuelokuva-festivaaleja ja halloween-lastenjuhlia. Noituudesta on tullut lasten satu, ja kuolemasta kauhunsekaista viihdykettä.
Ensi pyhänä on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Silloin lauletaan kirkossa virttä ”Jumala ompi linnamme”, joka on uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kirjoittama virsi. Tuota virttä laulettiin paljon sodan aikana. Kun taisteltiin ylivoimaista vihollista vastaan, tuo virsi antoi lohtua ja turvallisuuden tunnetta Suomen kansalle.
Nyt on sitten puoltoista kuukautta opiskeltu Ylivieskassa. Alussa oli hauskaa ja nyt opiskellaan. Nojoo on täällä vieläki hauskaa :) Nyt oon vaan tajunnu että pitää myös opiskella! :D Meillä on nyt ens viikolla loppumassa ensimmäinen perioidi, jossa me ollaan opiskeltu englantia, viestintää, kasvatusta ja tietenkin teologiaa. Teologiaa kun oon opiskellu niin kyllä on tullu paljon lisää tietoa asioista! Täytyy kyllä sanoa, että meijän teologian opettaja, joka opettaa Raamattua, on aika omanlaisensa :D Se on varma, että kukaan ei nuku siellä tunnilla.
Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
Älä sano, että olet nuori,
vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,
ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä pelkää ketään,
sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi
ja suojelen sinua.
Voiko minun elämässäni tapahtua mitään ihmeellisiä asioita? Tuntuu, kuin elämä kulkisi vaan omaa rataansa. Arkinen aherrus jatkuu päivästä toiseen. Ensin on alkuviikko, sitten loppuviikko, sitten viikonloppu. Nyt on syksy, sitten tulee talvi, ja kevät ja kesä, ja sitten taas syksy… Onhan aika lohdullista, että elämä jatkaa kulkuaan. Toisaalta tuntuu, kuin eläisi kuin tosi tylsässä elokuvassa. Alussa tietää jo, mitä elokuva pitää sisällään. Joskus sitä vain toivoisi elävänsä jännärissä, toimintaleffassa, tai edes komediassa.
Ihmiset lähtee kouluihin, toiset töihin... meillä arki jatkuu.. kello 6.00 kajahtaa joka aamuinen huuto"kompaniassa herätys! Valot päälle, ovet auki, taistelijat ylös punkista" joinakin aamuina on lenkillr lähdön vuoro. Välillä se on jopa useamman kilometrinlenkki, välillä vain satoja metrejä. Aamut ovat todella pimeitä, vielä silloinkin kun menemme aamupalalle.
Monrlla arki on muuttunut taas koulussa/työssä käynniksi. Meillä ei tapahdu mitään muutoksia. Tai isoimpana varmasti tapahtuu, että vaatetta tarvitsee paljon enemmän mitä ennen.
Voi kun olisi vapaa! Oletko joskus katsellut muuttolintuja matkalla sinne jonnekin, tai hevoslaumaa preerialla, ja toivonut olevasi yhtä vapaa? Sinua sitovat monenlaiset velvollisuudet, ja ehkä pelot ja riippuvuudetkin. Et voi tehdä mitä haluat, milloin haluat ja miten haluat. Aina on pakko ottaa huomioon toiset, totella määräyksiä ja elää omien rajoitusten kanssa.
Moikkelis moi! :)
Onko muuta yhtä tavallista, ja silti vähän käsiteltyä asiaa, kuin kuolema. Vaikka elämme länsimaisessa järki-yhteiskunnassa, niin edelleen kuolemasta puhuminen on tabu, kielletty aihe. Koetaan jotenkin vääräksi ja sairaaksi puhua kuolemisesta. Ikään kuin puhumalla siitä manattaisiin kuolema paikalle.
Moi pitkästä aikaa! :)
Kesä oli ja meni. Vettä tulee minkä ehtii ja koulukin alkoi. Tulee kyllä ikävä isostelua, eikä millään jaksais odottaa ens kesään.
Takana on siis aivan mahtava kesä ja toivon, että monet pikkuiset tulee isoskoulutukseen, että pääsee isosteleen omienki pikkusten kans :)
Toivottavasti ens kesästä tulee vielä mahtavampi! Innolla odotellessa sitä !
Itse oon taas niin uppoutunu hallitusasioihin ja muutenkin kouluun, että unohdin jo että on syyskuun eka pv ja uus "kuukauden isonen" -artikkeli ilmestyny xDD
Aijaijai että on kiva päästä taas tällekkin puolelle kirjoittelemaan :) Tosiaan, minullahan on oma tarinablogi, mitä en tosin ole vähään aikaan päivittänyt kun ei ole oikein tullut uusia tarinoita mitä kirjoittaa. Tämän lisäksi, loimme lukion Rema-kurssilla (kurssi jossa opetetaan lukioläppärin hyödyntämistä opiskelussa ja opiskelu taktiikoita) omat blogit, joita tulee päivitellä aina tuntien päätteeksi. Oppimispäiväkirja siis :))
Heipähei! Viime kerrasta on taas aikaa, kun meillä päättyi peruskoulutuskausi ja aloitimme erikoistumiskauden jota on jo 2 päivää takana.
Hui nyt se alkaa!
Tänään on muuttanut Laihialta Ylivieskaan :) Eli huomenna alkaa mun kolmen ja puolen vuoden mittainen kouluttautuminen nuorisotyönohjaajaksi! Vihdoin tää mun pitkäaikainen toive toteutuu :)
”Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”
Se on aika suoraan ja yksinkertaisesti sanottu. Sitähän Jumala meiltä odottaa. Että me eläisimme tätä elämää Jumalan kanssa. Että me välittäisimme toinen toisistamme niin, että myös näyttäisimme sen jotenkin. Että me pyrittäisiin tekemään aina hyvää ja oikein, eikä vaan aina omaa mielihyvää hakien.
Menin töihin torstaiaamuna. Minua oli pyydetty uimahallin kassalle sijaiseksi. Ajattelin aamulla että tästä päivästä on tulossa ihan normaali. Toisin kuitenkin kävi.
Meillä oli hallilla tosi hiljaista. Meitä oli vuorossa kaksi työntekijää. Toinen päätti käydä kaupassa äkkiä. Hän sanoi, että minun pitää soittaa jos tulee kauhea ihmisryntäys.
Tässä tekstissä esiintyy kirosanoja, ja ei niin hauskan kuuloisia asioita. lukeminen omalla vastuulla.
Julkaistu alunperin 8.8.2013 http://pyorailevaapolitiikkaa.blogspot.fi/
Kun olimme tulossa Englannista riparilta lentokoneessa kohti koto-Suomea, riparipappimme kysyi, voisinko jakaa ehtoollista konfismessussa. Pala loksahti kurkussani. Mietin sadasosasekunnin ja vastasin: "JOO! Mutta osaanks mä?" Lupauduttuani tehtävään, pappi lupasi opastaa ja ohjeistaa käytännön jutuissa, jotka liittyvät ehtoolliseen. Aloin mielessäni miettiä, että olenko mä tarpeeksi hyvä ihminen jakamaan ehtoollista, pyhää ateriaa, jonka Jeesus on itse meille asettanut. "Olen täysi-ikäinen, olen käynyt rippikoulun ja minut on konfirmoitu. Ymmärrän ehtoollisen merkityksen.
Hellurei!
Olin tänä kesänä kahdella riparilla. Toinen oli kotiseurakuntani tavallinen leiri Tampereen kupeessa ja toinen vähän erikoisempi reissuripari. Sain nimittäin kunnian olla toista kertaa mukana riparilla Englannin Yorkshiressä, kahden tunnin ajomatkan päässä Manchesterin keskustasta. 15.-22.7. olleella leirillä oli mukana 24 leiriläistä viisi isosta, minä apuopettajana (vähän niin kuin yli-isonen) sekä pappi ja nuorisotyönohjaaja. Englannista joukkoomme liittyi paikallinen youth officer ja viisi isosta.
Sain hyviä ja mukavia kommentteja, :) Ja suosittelen lähtemään armeijaan, jos vain vähänkään houkuttaa! Se on ainut kertainen kokemus hajottaa välillä, mutta siitä yli mennään. Vaikka avautuminen ei ole sallittua, joskus se on vaan pakollista. :D Omille tupalaisille tietty.
Onpa vähän kirjoitteleminen jäänyt, mutta tähänkin on syynsä, meinaan suuntasin siis heinäkuun 8päivä kohti varuskuntaa kaverini kyydillä, joka oli tulossa samaan paikkaan :) Oli molemmilla vähän jännittyny tunnelma. Siinä sitten varusteita sun muita kanneltiin ja eka kaksi viikkoa meni todellakin nopeasti ja pienessä sumussa, sillä vapaa-aikaa ei ollut, koko ajan piti olla tekemässä jotain ja reilusti yli ympäripyöreet päivät ja tiedon määrän sisäistäminen ei ollut helppo nakki.
Yritin kasata sitä, mitä on olla isonen ja kuka isonen oikein on. Vastaako tuntomerkit sinunmielestäsi isosta? Kommentoi!
Isonen?
Isonen on pienryhmänohjaaja. Hän on saanut tehtäviinsä valmennuksen ja mahdollisesti myös siunauksen. Yleensä isonen on yli 15-vuotias, mutta yläikärajaa ei toimessa ole.
Hui! Jännittävää! Viikon päästä olisi edessä ensimmäinen yö omassa kodissa – vaikkakin vuokratussa sellaisessa. Ensi perjantaina ajamme omaisuutemme kanssa Klaukkalasta Turkuun ja alamme asettumaan sinne neljäksi viideksi vuodeksi ainakin alkuun.
Nyt iski kaipaus ja syvälle. Tuli kamala ikävä leiriä, leiriläisiä, yhteisiä hetkiä ja etenkin isoskoulutusta. Isoskoulutus jatkui koko yhdeksännen luokan ajan, mutta loma on ollut hiljainen ja korvaajana on toiminut kaksi riparia. Tuntuu todella kurjalta kun ei voi vaan sopia ja nähdä isoskavereita samantien vaan tulisi odottaa seuraavaan isoskoulutukseen, johon ei välttämättä opinnoilta riitä aika... En tahtoisi luopua ainosta ns. oikeasta harrastuksestani ja menettää sanalla hybiä ystäviäni.
Tänään oli sitten täällä Laihialla kesäripari kakkosen konfirmaatio. Kirkossa kaikki meni ihan loistavasti ja oli tosi mukava taas nähdä leiriläisiä. Pieni haikeus kävi mun sisällä kun ajattelin heitä. Yleensä olen aina nähnyt riparilaisia syksyllä koulussa ja kaupoissa ja kaikkialla. Mutta nyt kun muutan pois niin enpä mä niitä nää pitkään aikaan :/ ja en nää niitä ku useimmat alottaa isoskoulutuksen!
Olen nyt koko loman yrittänyt miettiä milloin olla ja kenenkin kanssa. Minulla on kaksi kaveriporukkaa, peliporukka ja perhe, jonka kanssa minun täytyisi löytää aikaa olla...
Pelikavereille aika riittää aika lailla, koska kun on kaksi kaveriporukkaa, joita ei vaan millään pysty saada lomalla kasaan muiden lomasuunnitelmien takia eikä perheellä ole mitään yhteistä tekemistä on helppo kadota netin maailmaan pelailemaan heidän kanssaan.
Huomenna alkaa jo isosilla leiri! Pikkuset saapuu vasta lauantaina! Meillä on hurjasti niin hyviä suunnitelmia jotka aivan varmasti aiotaan toteuttaa! Ollaan isosporukan kanssa kokoonnuttu suunnittelemaan niitä mahtavia iltaohjelmaspektaakkeleja jo ennen leiriä pari kertaa! Ja siks just ei malttais millään odottaa huomista kun päästää oikeesti tekemään niitä!
Kirjoitin aiemmin muistilistan kaikesta siitä mitä pitää muistaa ennen leirille lähtöä. Olin luottavaisin mielin pakannut ja ajattelin, että kyllähän minulla on kaikki mukana. No ainahan sitä jotain unohtuu.. Ja tietenkin unohdin erittäin elintärkeän ja aina tarpeellisen kumiveneen. Olen seilannut sillä kumiveneellä Atlantilla ja se on matkannut kanssani Englannista lentokoneella Suomeen asti. Rakas kumiveneeni jäi kotiin eikä saanut kokea aivan loistavaa riparia! No ens viikolla oon lähdössä taas uudestaan niin nyt muistan ottaa sen mukaan!
Tuli tässä tänään mietittyä kun konfirmaatioharjoituksissa ja ristiäisissä tuli käytyä, että kuinka hieno ammatti on olla pappi. Kysyin siskoltani mielipidettä asiasta ja hän sanoi, että mietti samaa minun ikäisenäni, mutta ilmoitti ettei ikinä kykenisi pitämään hautajaisia. Mietin, että olisikohan tässä se tuleva ammatti minulle. Olen ollut hakuteillä tulevaisuuden suhteen jo 7. luokasta lähtien, vaikka äitini onkin sanonut siitä että minulla on vielä aikaa miettiä.
JEEEEEEE! Sain maanantaina tiedon siitä, että mä pääsen opiskelemaan Centria ammattikorkeakouluun :) Eli siellä on kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma ja musta tulee isona yhteisöpedagogi! Saan työskennellä vielä tulevaisuudessakin seurakunnassa :) On vaan niin onnellinen :D
Uusimmat kommentit