Isosilta. Isosille.

You are in the army now, Women

La, 27/07/2013 - 18:42 -- Jennis

Onpa vähän kirjoitteleminen jäänyt, mutta tähänkin on syynsä, meinaan suuntasin siis heinäkuun 8päivä kohti varuskuntaa kaverini kyydillä, joka oli tulossa samaan paikkaan :) Oli molemmilla vähän jännittyny tunnelma. Siinä sitten varusteita sun muita kanneltiin ja eka kaksi viikkoa meni todellakin nopeasti ja pienessä sumussa, sillä vapaa-aikaa ei ollut, koko ajan piti olla tekemässä jotain ja reilusti yli ympäripyöreet päivät ja tiedon määrän sisäistäminen ei ollut helppo nakki.

Armeija sujuu mallikkaasti, vaikka aina jonkinlaisia pieniä vaikeuksia siellä on olemassa, mutta muuten painetaan menemään. Naisena on hyvin mennyt, ja kuin yksi miehistä. Huomion vain, että naisiin kiinnitettään paljon enemmän huomiota mitä miehiin. Yksi alikersantti kuuli sivukorvalla, kun puhuimme juurikin tästä asiasta johon vain lisäsi, että täällä "kun nainen epäonnistuu, epäonnistuu se naisena, jos nainen onnistuu, se onnistuu sotilaana!" Paikaansa pitävä, jos joku asia ei mene aina nappiin, naisina kyllä kuulemma siitä. muuten ei eroja juurikaan ole. siellä painamme samanlailla menenään, kuin kuka tahansa muukin.

Ja en nyt tiedä mitä jaarittelisin, koska elämä koostuu siis vain kasarmi elämästä ja parista hassusta vapaasta.

aamukasa kuittaa. :)

Kommentit

Käyttäjän Oskari kuva
Lähettänyt käyttäjä Oskari

Todella mielenkiintoista kuulla kokemuksistasi armeijassa ja erityisesti vielä naisen näkökulmasta! Asepalvelushan kuitenkin on edessä noin puolella isosista, myös allekirjoittaneella. Toivonkin sekä henkilökohtaisesti että ry:n puolesta että ehdit ja jaksat kirjoitella lomilla kokemuksistasi mitä pystyt operaatioturvallisuutta vaarantamatta. =)

Käyttäjän jemppiu kuva
Lähettänyt käyttäjä jemppiu

Oi vitsi kuinka ihanaa on päästä lukemaan kokemuksistasi! :O Olen itsekkin harkinnut armeijaan menoa kunhan lukio loppuu. Toivon ja uskon, että tulet innostamaan minua päätöksessäni :3

Lähettänyt käyttäjä Jennis

Kiitos vain kommenteista! Teen vielä pienen postauksen, ennen paluuta ja kerron tarkemmin mitä tulevan pitää ja millainen fiilis ;)

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • Eeva Liisa Rauvala
  • buyseagleeye
  • Helmi Raivio
  • HannaOnKing
  • Vilma Vesamäki
  • roachalign
  • Jimi Hedlund
  • Yaa
  • advisepurplewool
  • Wmaikki

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.