Isosilta. Isosille.

Isoset ry

Isoset ry on valtakunnallinen isosten vuonna 2012 perustama järjestö. Yhdistyksen sääntöjen mukaan:

Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa isoskulttuuria, edesauttaa isosten ja muiden nuorten äänen tuomista kuuluviin kirkossa heitä koskevissa asioissa, sekä lisätä isosten yhteisöllisyyttä ja kanssakäymistä yli seurakuntarajojen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäsentensä toiveiden mukaista toimintaa, ylläpitää omaa verkkosivustoaan ja julkaisee materiaalia niin isosten kuin seurakuntienkin käyttöön.

Liittyminen

Jäseneksi voi liittyä jokainen Suomen evankelis-luterilaisen kirkkoon kuuluva seurakunta tai konfirmoitu henkilö. Jäsenedut ja tarkemmat liittymisohjeet löydät isosille tästä ja seurakunnille tästä.

Yhdistyksen kokoukset

Tässä ilmoitetaan edellisistä ja tulevista yhdistyksen kokouksista. Ne ovat avoimia kaikille yhdistyksen jäsenille. Näiden lisäksi yhdistyksen hallitus pitää omia kokouksiaan keskenään sopiminaan ajankohtina.

Edellinen kokous: Vuosikokous 16.11.2013

Seuraava kokous (ajankohtaa ei päätetty)

Seuraavan yhdistyksen kokouksen ajankohta ilmoitetaan tässä, sekä jäsenille suoraan sähköpostitse lähetettävällä ilmoituksella.

Yhdistyksen hallitus 2012-2013

Lisäksi hallituksen ulkopuolelta on valittu rahastonhoitajaksi Sandra Saarela.

Alleviivatut virat ja niiden tuomat tehtävät on määrätty yhdistyksen säännöissä. Muut virat on katsottu tarpeellisiksi ja niihin kuuluvat tehtävät linjattu ensimmäisessä hallituksen kokouksessa.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • Eeva Liisa Rauvala
  • buyseagleeye
  • Helmi Raivio
  • HannaOnKing
  • Vilma Vesamäki
  • roachalign
  • Jimi Hedlund
  • Yaa
  • advisepurplewool
  • Wmaikki

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.