Isosilta. Isosille.

heinäkuu 2013

Ehtoollista jakamassa

Ma, 29/07/2013 - 18:21 -- annikaroliina

Kun olimme tulossa Englannista riparilta lentokoneessa kohti koto-Suomea, riparipappimme kysyi, voisinko jakaa ehtoollista konfismessussa. Pala loksahti kurkussani. Mietin sadasosasekunnin ja vastasin: "JOO! Mutta osaanks mä?" Lupauduttuani tehtävään, pappi lupasi opastaa ja ohjeistaa käytännön jutuissa, jotka liittyvät ehtoolliseen. Aloin mielessäni miettiä, että olenko mä tarpeeksi hyvä ihminen jakamaan ehtoollista, pyhää ateriaa, jonka Jeesus on itse meille asettanut. "Olen täysi-ikäinen, olen käynyt rippikoulun ja minut on konfirmoitu. Ymmärrän ehtoollisen merkityksen.

Riparilla Englannissa

Ma, 29/07/2013 - 17:56 -- annikaroliina

Hellurei!
Olin tänä kesänä kahdella riparilla. Toinen oli kotiseurakuntani tavallinen leiri Tampereen kupeessa ja toinen vähän erikoisempi reissuripari. Sain nimittäin kunnian olla toista kertaa mukana riparilla Englannin Yorkshiressä, kahden tunnin ajomatkan päässä Manchesterin keskustasta. 15.-22.7. olleella leirillä oli mukana 24 leiriläistä viisi isosta, minä apuopettajana (vähän niin kuin yli-isonen) sekä pappi ja nuorisotyönohjaaja. Englannista joukkoomme liittyi paikallinen youth officer ja viisi isosta.

You are in the army now, Women

La, 27/07/2013 - 18:42 -- Jennis

Onpa vähän kirjoitteleminen jäänyt, mutta tähänkin on syynsä, meinaan suuntasin siis heinäkuun 8päivä kohti varuskuntaa kaverini kyydillä, joka oli tulossa samaan paikkaan :) Oli molemmilla vähän jännittyny tunnelma. Siinä sitten varusteita sun muita kanneltiin ja eka kaksi viikkoa meni todellakin nopeasti ja pienessä sumussa, sillä vapaa-aikaa ei ollut, koko ajan piti olla tekemässä jotain ja reilusti yli ympäripyöreet päivät ja tiedon määrän sisäistäminen ei ollut helppo nakki.

Käyttäjän Oskari kuva

Isonen? Anteeksi mikä?

Pe, 26/07/2013 - 22:38 -- Oskari

Yritin kasata sitä, mitä on olla isonen ja kuka isonen oikein on. Vastaako tuntomerkit sinunmielestäsi isosta? Kommentoi!

Isonen?
Isonen on pienryhmänohjaaja. Hän on saanut tehtäviinsä valmennuksen ja mahdollisesti myös siunauksen. Yleensä isonen on yli 15-vuotias, mutta yläikärajaa ei toimessa ole.

Käyttäjän jemppiu kuva

Yksinäisyyttä, vapauden kaipuuta

Ti, 23/07/2013 - 23:04 -- jemppiu

Nyt iski kaipaus ja syvälle. Tuli kamala ikävä leiriä, leiriläisiä, yhteisiä hetkiä ja etenkin isoskoulutusta. Isoskoulutus jatkui koko yhdeksännen luokan ajan, mutta loma on ollut hiljainen ja korvaajana on toiminut kaksi riparia. Tuntuu todella kurjalta kun ei voi vaan sopia ja nähdä isoskavereita samantien vaan tulisi odottaa seuraavaan isoskoulutukseen, johon ei välttämättä opinnoilta riitä aika... En tahtoisi luopua ainosta ns. oikeasta harrastuksestani ja menettää sanalla hybiä ystäviäni.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Huh mikä konfirmaatiopäivä!

Su, 14/07/2013 - 21:49 -- sirkkuliini

Tänään oli sitten täällä Laihialla kesäripari kakkosen konfirmaatio. Kirkossa kaikki meni ihan loistavasti ja oli tosi mukava taas nähdä leiriläisiä. Pieni haikeus kävi mun sisällä kun ajattelin heitä. Yleensä olen aina nähnyt riparilaisia syksyllä koulussa ja kaupoissa ja kaikkialla. Mutta nyt kun muutan pois niin enpä mä niitä nää pitkään aikaan :/ ja en nää niitä ku useimmat alottaa isoskoulutuksen!

Tägit: 
Käyttäjän jemppiu kuva

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin... Vai voinko?

La, 13/07/2013 - 22:18 -- jemppiu

Olen nyt koko loman yrittänyt miettiä milloin olla ja kenenkin kanssa. Minulla on kaksi kaveriporukkaa, peliporukka ja perhe, jonka kanssa minun täytyisi löytää aikaa olla...

Pelikavereille aika riittää aika lailla, koska kun on kaksi kaveriporukkaa, joita ei vaan millään pysty saada lomalla kasaan muiden lomasuunnitelmien takia eikä perheellä ole mitään yhteistä tekemistä on helppo kadota netin maailmaan pelailemaan heidän kanssaan.

Tägit: 
Käyttäjän iinnaD44 kuva

Huomenna leirille!

To, 11/07/2013 - 14:13 -- iinnaD44

Huomenna alkaa jo isosilla leiri! Pikkuset saapuu vasta lauantaina! Meillä on hurjasti niin hyviä suunnitelmia jotka aivan varmasti aiotaan toteuttaa! Ollaan isosporukan kanssa kokoonnuttu suunnittelemaan niitä mahtavia iltaohjelmaspektaakkeleja jo ennen leiriä pari kertaa! Ja siks just ei malttais millään odottaa huomista kun päästää oikeesti tekemään niitä!

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Aina unohtuu jotain...

To, 11/07/2013 - 00:29 -- sirkkuliini

Kirjoitin aiemmin muistilistan kaikesta siitä mitä pitää muistaa ennen leirille lähtöä. Olin luottavaisin mielin pakannut ja ajattelin, että kyllähän minulla on kaikki mukana. No ainahan sitä jotain unohtuu.. Ja tietenkin unohdin erittäin elintärkeän ja aina tarpeellisen kumiveneen. Olen seilannut sillä kumiveneellä Atlantilla ja se on matkannut kanssani Englannista lentokoneella Suomeen asti. Rakas kumiveneeni jäi kotiin eikä saanut kokea aivan loistavaa riparia! No ens viikolla oon lähdössä taas uudestaan niin nyt muistan ottaa sen mukaan!

Tägit: 
Käyttäjän jemppiu kuva

Tuleva työpaikka seurakunnassa?

La, 06/07/2013 - 16:27 -- jemppiu

Tuli tässä tänään mietittyä kun konfirmaatioharjoituksissa ja ristiäisissä tuli käytyä, että kuinka hieno ammatti on olla pappi. Kysyin siskoltani mielipidettä asiasta ja hän sanoi, että mietti samaa minun ikäisenäni, mutta ilmoitti ettei ikinä kykenisi pitämään hautajaisia. Mietin, että olisikohan tässä se tuleva ammatti minulle. Olen ollut hakuteillä tulevaisuuden suhteen jo 7. luokasta lähtien, vaikka äitini onkin sanonut siitä että minulla on vielä aikaa miettiä.

Käyttäjän miksu kuva

Miksun mietteitä

Ke, 03/07/2013 - 14:59 -- miksu

Kesä on leirien aikaa. Itse olen ollut jo kolmella leirillä, juuri täytin neljännen leirin osallistujakortin.  Tänä  vuonna olen pääsyt osallistumaan kahdelle riparille. Hiihtolomalla olin isosena toisen seurakunnan riparilla. Se oli aluksi vähän outoa, koska Kuopiokin  paikkakunnassa toiminta tavat eroavat huomattavasti. Mutta siinä oppi paljon uusia menetelmiä.  Jos ja kun isospankki perustetaan, monet muut kohtaa samanlaisia luu samanlaisia haasteita,  mitä vieraaseen seurakuntaan meneminen aiheuttaa. 

Tägit: 

Monia isosia - yksi tehtävä

Ti, 02/07/2013 - 19:30 -- iguttaja

Meitä isosia on moneen junaan. On pitkää, on pätkää, on soittataitoista, esiintyjää, hiljaista ja niin eteenpäin. Myös eri seurakuntien isoskoulutukset vaihtelevat. Toisissa mennään syvälle teologiaan ja psykologiaan ja toisissa harjoitellaan leikkien vetämistä ja rentoa yhdessäoloa. Kuitenkin meillä isosilla, kuten kaikilla seurakunnan jäsenillä, tulisi olla sama, yhteinen päämäärä.

Jumalan rakkaus

Ma, 01/07/2013 - 18:05 -- iguttaja

Nykyään, kun lukee uutisia ja ylipäätänsä seuraa mediaa, tulee vääjämättä mieleen, että "uskovaiset" on ylimpiä moraalinvartijoita ja että Jumala on vanha vihainen setä, joka rankaisee jokaista syntistä. Nämä mielikuvat ja uutiset saavat minut aina surullisiksi, sillä juuri nuo ajatukset ja teot niiden takana ovat niin kaukana sekä alkuseurakunnan että Jumalan, Jeesuksen käyttäytymisestä.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • iso kiiNAlainen
  • Simppa
  • annaoittinen
  • Vivian Kemppainen
  • aliciakosunen
  • ellamettovaara
  • Lars
  • tiialaitala
  • Jujuli
  • Neputin

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.