Isosilta. Isosille.

Käyttäjän sirkkuliini blogi

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Hyvästi ripari2014-kesä!

Ma, 04/08/2014 - 13:51 -- sirkkuliini

Tässä sitä nyt ollaan jo elokuussa. Hämmentävä fiilis. Ajattelin kertoa teillä mun riparikesästä. Tämä kesä ei ollut minulle sellainen normaali kesä, että olisin ollut isosena Laihian seurakunnan ripareilla. Olenkin tänne jo aikaisemmin kirjoittanut siitä kuinka pääsin Seinäjoen alueseurakunnalle kesätöihin nuorisotyönohjaajaksi. Silloin mietin, että olipas hyvä tsäkä kun sain heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman alan töitä!

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Maharottomasti isoosia!

Ke, 28/05/2014 - 16:34 -- sirkkuliini

Terveppä terve! Olin tänään työntekijäpalaverissa Seinäjoella. Ensi viikolla tosiaan alkaa minun kesätyöt siellä. Tapasin yhden leirin vetäjät ja sovittiin vastuualueista ja sen sellaisista. Minulle tuli muutama oppituntikin siihen sitten (perhe, Jeesuksen elämä ja elämänvalinnat aiheena). Jännittää kyllä ihan mahrottoman paljon, mutta kyllä tuossa tuli jonkin verran itseluottamusta, kun sai tietää mikä mun rooli siellä leirillä on :) Lisäksi tosiaan olen isosvastaavana. Me katotaan yhdessä raamikset sekä iltaohjelma ja -hartaudet.

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Nyt tuli kunnolla kesätöitä!

Ma, 13/01/2014 - 20:33 -- sirkkuliini

Hain viime vuoden lopulla Seinäjoen seurakunnalle kesätöihin. Sinne haettiin nuorisotyöntekijäopiskelijoita. En oo ikinä ennen tehnyt virallista hakemusta ja mä vaan googlasin että hakemus :D Katoin sieltä kuvan ja tein sen hakemuksen sen pohjalta. Ajattelin, että eihän tästä mitään tule :D Sain sitten puhelun Seinäjoen seurakunnan nuorisotyöntekijältä. Hän kysyi ja varmisti, että enhän ole hakenut muualle ja tulenhan jos minut valitaan. Vakuutin, että tottahan toki minä tulen! Sitten hän vielä selitti, että mun hakemus oli pirteä ja aikalailla kärkipäässä!

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Matkalla pohjoiseen eiku siis TURKUUN!

Pe, 15/11/2013 - 11:40 -- sirkkuliini

Tätä on odotettu jo kauan! Mulla on tällä hetkellä jännittyneen innostunu fiilis, kun nyt istun linkassa ties missä päin Suomea me nyt mennään! Aivan huikeeta mennä taas maatikselle :) Kuudes kerta jo! Silti sinne on aina niin mukava mennä :) Siellä on aina niin mahtava fiilis ja ihmiset on niin mukavia. Parasta on se että nään mun kavereita ympäri Suomea. Onhan se myös kivaa, että mun amkki kavereita tulee kans sinne!

Mä niin tiedän, että tästä tulee hyvä viikonloppu!
Ps. Näköjään ollaan pian Porissa menossa

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Ahkeraa opiskelua!

Pe, 11/10/2013 - 21:20 -- sirkkuliini

Nyt on sitten puoltoista kuukautta opiskeltu Ylivieskassa. Alussa oli hauskaa ja nyt opiskellaan. Nojoo on täällä vieläki hauskaa :) Nyt oon vaan tajunnu että pitää myös opiskella! :D Meillä on nyt ens viikolla loppumassa ensimmäinen perioidi, jossa me ollaan opiskeltu englantia, viestintää, kasvatusta ja tietenkin teologiaa. Teologiaa kun oon opiskellu niin kyllä on tullu paljon lisää tietoa asioista! Täytyy kyllä sanoa, että meijän teologian opettaja, joka opettaa Raamattua, on aika omanlaisensa :D Se on varma, että kukaan ei nuku siellä tunnilla.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Täällä palaa!

Ma, 19/08/2013 - 17:38 -- sirkkuliini

Menin töihin torstaiaamuna. Minua oli pyydetty uimahallin kassalle sijaiseksi. Ajattelin aamulla että tästä päivästä on tulossa ihan normaali. Toisin kuitenkin kävi.

Meillä oli hallilla tosi hiljaista. Meitä oli vuorossa kaksi työntekijää. Toinen päätti käydä kaupassa äkkiä. Hän sanoi, että minun pitää soittaa jos tulee kauhea ihmisryntäys.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Huh mikä konfirmaatiopäivä!

Su, 14/07/2013 - 21:49 -- sirkkuliini

Tänään oli sitten täällä Laihialla kesäripari kakkosen konfirmaatio. Kirkossa kaikki meni ihan loistavasti ja oli tosi mukava taas nähdä leiriläisiä. Pieni haikeus kävi mun sisällä kun ajattelin heitä. Yleensä olen aina nähnyt riparilaisia syksyllä koulussa ja kaupoissa ja kaikkialla. Mutta nyt kun muutan pois niin enpä mä niitä nää pitkään aikaan :/ ja en nää niitä ku useimmat alottaa isoskoulutuksen!

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Aina unohtuu jotain...

To, 11/07/2013 - 00:29 -- sirkkuliini

Kirjoitin aiemmin muistilistan kaikesta siitä mitä pitää muistaa ennen leirille lähtöä. Olin luottavaisin mielin pakannut ja ajattelin, että kyllähän minulla on kaikki mukana. No ainahan sitä jotain unohtuu.. Ja tietenkin unohdin erittäin elintärkeän ja aina tarpeellisen kumiveneen. Olen seilannut sillä kumiveneellä Atlantilla ja se on matkannut kanssani Englannista lentokoneella Suomeen asti. Rakas kumiveneeni jäi kotiin eikä saanut kokea aivan loistavaa riparia! No ens viikolla oon lähdössä taas uudestaan niin nyt muistan ottaa sen mukaan!

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Pääsin opiskelemaan!

Pe, 05/07/2013 - 19:14 -- sirkkuliini

JEEEEEEE! Sain maanantaina tiedon siitä, että mä pääsen opiskelemaan Centria ammattikorkeakouluun :) Eli siellä on kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma ja musta tulee isona yhteisöpedagogi! Saan työskennellä vielä tulevaisuudessakin seurakunnassa :) On vaan niin onnellinen :D

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Isosen muistilista ennen leirille lähtöä

Ti, 25/06/2013 - 18:54 -- sirkkuliini

Ajattelin kirjotella siitä, mitä pitää muistaa ennen kuin ripari alkaa. Pakkaaminen on aina yhtä kamalaa, ja mä en _yhtään_ tykkää siitä. Kauhee ahdistus ku pitää valita viikoksi vaatteita etukäteen! Sitten vielä kaikki muut muistettavat siihen päälle..

Ennen mä oon tehnyt tälläisen listan ennen leiriä:
[ ] Pyyhe
[ ] Lakanat
[ ] Paidat
[ ] yms yms......
(Tietenkin laitoin kaikki vaatteet ja kaikki erikseen...)

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Päiväripari ja valintakokeet!

Ke, 12/06/2013 - 23:53 -- sirkkuliini

Meillä alkoi maanantaina päiväripari. Meidän seurakunnassa ei oo piiiiitkään aikaan ollu sellaista. Tänä vuonna sitte seurakunta päätti järjestää sellaisen. Onhan se hyvä, että on vaihtoehtoinen ripari kun ei joillekkin leirit sovi. Meillä on siellä viiden hengen porukka ja kaikki on tosi mukavia riparilaisia! Mua kyllä jännitti, että minkälainen se päiväripari on ku oon ollu vaan leireillä. Kumminkin se osoittautui tosi kivaksi hommaksi :)

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Elämä täynnä jännitystä!

Ti, 28/05/2013 - 03:14 -- sirkkuliini

Apua nyt mua jännittää taas ihan kauheesti enkä saa nukuttua! Ja mitä se kello on vähä yli kolme yöllä.. oivoi unirytmihän tässä jännityksessä menee..

Tosiaan se mikä mua jännittää on mun ylioppilasjuhlat lauantaina! :) Vihdoin saan kolmen vuoden armottoman raatamisen jälkeen kunniaa ja saan laittaa valkolakin päähän. Nyt tällä hetkellä eniten jänskättää se, että minkälaisen kampauksen mun hiuksiin saa :D en oo oikeen ikinä ollu tyytyväinen mun juhlakampauksiin ja tällä kertaa mulla on lyhemmät hiukset kuin muina kertoina. No kai se ihan kivalta näyttää :)

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Kesä tulee ja hymyilyttää!

To, 23/05/2013 - 11:25 -- sirkkuliini

On se ihanaa, että kesä tulee ja vihdoin on tarpeeksi lämmin! Pelkkä aurinkoinen sää saa minut hymyilemään. Enää ei tarvitse masistella kuinka ulkona on taas niin tylsän pimeää ja mälsää. Nyt on mahtavaa mennä ulos lukemaan kirjaa tai vain ottamaan aurinkoa.

Haluaisinkin kysyä teiltä mikä fiilis? Hymyilyttääkö paljon? Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Pelko siitä, että olen menettänyt jotain tärkeää

Ti, 30/04/2013 - 13:21 -- sirkkuliini

Ennen olen osannut puhua ja osannut lohduttaa oikeilla sanoilla. Nyt pelkään, että olen menettänyt sen taidon. Jotenkin tuntuu, että sanomisillani ei ole enää mitään syvyyttä. Haluaisin kirjoittaa tänne jotain rohkaisevaa, mutta mitään ei vaan tule. Haluaisin, että ihmiset saisivat voimaa teksteistäni. Ennen osasin paremmin tai sitten nykyään olen paljon vaativampi. Se ehkä johtuu siitä, että haluan niin paljon päästä opiskelemaan seurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Se luo mulle paineita siitä, että kaikella sanomisellani pitää olla jotain syvyyttä.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Minun eka kerta

Pe, 19/04/2013 - 23:15 -- sirkkuliini

Ajattelin muistella ekaa riparia, jolla olin isosena. Oli kesä 2011 (toivottavasti nuoruusiän dementia ei ole iskenyt päälle ja muistan edes vuoden oikein!). Olin innosta piukeana. Meitä oli isosina viisi henkilöä, joista kaksi tuli muualta. Ekan kerran ku näin nämä kaksi henkilöä aloin heti miettiä, että mitenkäs meillä sitten synkkaa viikko saman katon alla. Olis ollu tosi tökeröä leirillä, jos nämä kaksi olis ollu ihan eri aallonpituudella.

Tägit: 
Käyttäjän sirkkuliini kuva

Tulevaisuus sinetöity

Ke, 03/04/2013 - 22:42 -- sirkkuliini

Kirjoitukset on kaukana takana ja vapaudesta olen nauttinut. Paitsi kyllä oon muutaman kerran käynyt koululla näkees ihmisiä :) Mutta niin tänään oli viimeinen päivä tehdä yliopisto- ja ammattikorkeahaku. Onneksi olin jo tehnyt sen viime lauantaina. Tosiaan hain vain AMK haussa, koska musta ei oo yliopistoon opiskelemaan :D

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Miten minusta tuli Minä

Su, 17/02/2013 - 12:38 -- sirkkuliini

Tein koulussa äidinkielen esseen aiheesta miten minusta tuli Minä. Ajattelin, että se olisi ihan kiva laittaa tänne, koska siinä on asiaa isoskoulutuksesta ja koulukiusaamisesta.

Miten minusta tuli Minä

Minusta tuli Minä olemalla minä. Mitäkö tämä sitten tarkoittaa? Olin oma itseni, joka kasvatti minusta juuri tällaisen minkälainen haluankin olla. En pelännyt olla minä. Rohkeus palkittiin ja nyt olen Minä.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Rukoilin

To, 07/02/2013 - 22:13 -- sirkkuliini

Kirjoitan nopeasti tekstin (kännykällä..). Mulla alkaa huomenna kevään kirjoitukset äidinkielen tekstitaidon kokeella. Tää on aika jännä, kun mä en oo oikeestaan jännittänyt ollenkaan. Luulis että olisin. Kumminkin kirjoituksethan ovat lukion tärkein juttu, jotka sitten päättää tuleeko abista ylioppilas ja läpäiseekö lukion.

Nyt kumminkin on aika hyvä luottamus itseeni ja olen aika rauhallinen. Yksi tärkeä syy tähän rauhallisuuteen on, että mä rukoilin. Rukoilin, että Jumala auttaa mua huomenna vaikeissa kohdissa. Hän on koko ajan vierellä ja tukee.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Huisin mahtavaa olla ISO!

Ti, 22/01/2013 - 20:50 -- sirkkuliini

Mietin tossa, että voinko kirjoittaa kaksi blogitekstiä näin lyhyessä ajassa, mutta en voi olla nyt kirjoittamatta!

Tuli äsken sellainen kauhea onnellisuuden tunne siitä, että on isonen. On kyllä huisin mahtavaa olla isonen! Oon saanu itte siitä niin paljo irti. Mä oon nyt paljon avoimempi, iloisempi ja onnellisempi. Oon oppinu hyväksymään kaikki sellaisinaan kuin ovat ja se on oikeesti mahtava tunne :D Isosena oleminen antaa elämän ohjeita ja se näyttää tien parempaa (jos näin erittäin kliseisesti sanottuna :D ).

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Kaupallinen joulu

Su, 23/12/2012 - 21:44 -- sirkkuliini

Joulu on kivaa aikaa, mutta omasta mielestäni siitä on tullut kauhean kaupallista. Hyvä kun oli tottunut siihen, että syksy oli loppumaisillaan ja lukion abivuosi oli alkanut, niin heti LOKAKUUSSA tuli joulutavarat kauppoihin. Herttilettis melkein KOLME kuukautta ennen joulua :o Ihan hämäännyin ja hämmennyin näistä kaikista kirkkaista joulupalloista ja muista härpäkkeistä! Ne hyökkää kauppojen muiden tavaroiden kimppuun vuosi vuodelta aikaisemmin ja valtaa kaikki paikat.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Esimerkillinen Nuori 2012

Ke, 05/12/2012 - 11:11 -- sirkkuliini

Tajusin, että mun aiemmissa teksteissä ei oo ollu oikeen mitään asiaa joten päätin, että nyt sitten on!

Sain kirjeen meidän kunnalta viime viikolla. Siinä luki:" Hei! Vapaa-aikalautakunta on 21.12.2012 valinnut sinut Esimerkilliseksi Nuoreksi 2012". Sen jälkeen kun olin lukenut sen niin olin ihan sanaton. Mua ei oo ikinä ennen valittu miksikään! Aloin miettimään, että miksi juuri minä. Tajusin, että ehkäpä seurakunnalla on näppinsä tässä mukana. Olin oikeassa.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Palaneet popparit

Su, 25/11/2012 - 16:08 -- sirkkuliini

Olinpas torstai-illalla nuortenillassa. Meillä oli nyt leffaillan vuoro ja elokuvana oli ihanampaakin ihanampi Nälkäpeli. Olin saanut autokortin maanantaina ja pääsin kulkemaan ihan omia aikojani nuorteniltoihin. Tosiaan mulla on 20 kilometriä kaikkialle... Menin sinne tosiaan tunnin aikaisemmin ja on se tosi mukavaa vaan mennä sinne ja jutella Sussulle ja Hanrille.

Käyttäjän sirkkuliini kuva

Tämä on mun juttu!

Ke, 21/11/2012 - 18:25 -- sirkkuliini

Nyt on sitten ensimmäisen postauksen aika! Eli olen 18-vuotias tytön tyllerö nimeltään Sirkku. Asun Laihialla ja käyn siellä myös lukion viimeistä vuotta. Olin riparilla vuonna 2009 ja sen jälkeen aloitin isoskoulutuksen. Juuri minun ikäisilleni isoskoulutus muuttui kaksi vuotiseksi ja olin silloin vähän, niin sanotusti katkera, koska siskoni ja veljeni oli käynyt sen yhdessä vuodessa. Huomasin kumminkin isoskoulutuksen jälkeen, että en olisi niin hyvä isonen, jos olisin käynyt sen yhdessä vuodessa :)

Tilaa syöte RSS - Käyttäjän sirkkuliini blogi

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • rebeltec
  • skilledpiquant
  • cityjumprope
  • dieticianwacky
  • dumpguiltless
  • idiopathiclantern
  • ughthrobbing
  • mersu02
  • crampbay
  • intelligenceprior

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.