Isosilta. Isosille.

Palaneet popparit

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Su, 25/11/2012 - 16:08 -- sirkkuliini

Olinpas torstai-illalla nuortenillassa. Meillä oli nyt leffaillan vuoro ja elokuvana oli ihanampaakin ihanampi Nälkäpeli. Olin saanut autokortin maanantaina ja pääsin kulkemaan ihan omia aikojani nuorteniltoihin. Tosiaan mulla on 20 kilometriä kaikkialle... Menin sinne tosiaan tunnin aikaisemmin ja on se tosi mukavaa vaan mennä sinne ja jutella Sussulle ja Hanrille.

Nuortenilta alkoi kuudelta. Siellä oli pari nuorta, jotka käyvät parasta aikaa isoskoulutusta. Sitten mä vaan hengailin niiden kanssa ja autoin tekemään poppareita, vaikka mun ei olisi ollut tarkoitus tehdä mitään. Se oli vain niin vaikeeta olla tekemättä mitään! Niin meidän piti tehdä poppareita kattilalla. Ne oli niitä ei mikropoppareita. No ensimmäinen satsi onnistui hyvin, mutta sitten se toinen meni ihan mönkään... En tiiä mikä niihin tuli, mutta ne jyväset paloi tyystin. Tai no mustui, ei palanut roihulla. No yritettiin pärjätä sitten niillä vähäisillä poppareilla ja niitä nuoria oli siellä jotain päälle 30..

No virheistä oppii ja en varmaan tee enää ikinä poppareita kattilalla :D

Nuortenillan jälkeen jäin vielä juttelemaan Sussulle mun jatkokoulutussuunnitelmista. Oli erittäin antoisa juttutuokio, kun Sussu on käynyt saman koulutuksen, mihin ajattelin mennä sitte ensi vuonna. Oli kiva kuulla kaikkia käytännön asioita ja muuta hyödyllistä :)

Kommentit

Käyttäjän Hanri kuva
Lähettänyt käyttäjä Hanri

Välähti vain mieleen että toivottavasti ei tän viikon nuortenillassa pala popparit tai mitkään muutkaan, kun on kokkausta vuorossa... ;) I'm sure it'll be fine.

Lähettänyt käyttäjä sussuu

Juttutuokiot sun kanssa on aina niin kivoja, ja kiva kertoo asiasta josta jotain tietää :) Enskerralla KUN teet poppareita, suosittelen pienempää kattilaa...

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Lähettänyt käyttäjä sirkkuliini

joo ehkä se olis ihan hyvä juttu tehä pienemmällä kattilalla.. :) nii ja jos teen enää koskaan kattila poppareita :D ostan kaupasta ihan normi poppareita

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • rebeltec
  • skilledpiquant
  • cityjumprope
  • dieticianwacky
  • dumpguiltless
  • idiopathiclantern
  • ughthrobbing
  • mersu02
  • crampbay
  • intelligenceprior

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.