Ennen olen osannut puhua ja osannut lohduttaa oikeilla sanoilla. Nyt pelkään, että olen menettänyt sen taidon. Jotenkin tuntuu, että sanomisillani ei ole enää mitään syvyyttä. Haluaisin kirjoittaa tänne jotain rohkaisevaa, mutta mitään ei vaan tule. Haluaisin, että ihmiset saisivat voimaa teksteistäni. Ennen osasin paremmin tai sitten nykyään olen paljon vaativampi. Se ehkä johtuu siitä, että haluan niin paljon päästä opiskelemaan seurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Se luo mulle paineita siitä, että kaikella sanomisellani pitää olla jotain syvyyttä.
Mitä jos en pärjääkään siellä mihin menen opiskelemaan? Mitä, jos kaikki minkä olen suunnitellut ei toteudu? Mitä, jos en pääse sinne mihinkä haluan eniten?
En nytkään tiedä, miten jatkaisin tästä. En osaa kirjoittaa kaikkia tunteitani ja ajatuksiani tänne. Toivon vaan, että Taivaan Isä auttaa mua.
Kommentit
Kyllä se siitä :)
Varmasti se "syvyys" ja nuorisotyöntekijän "se jokin" tulee ajan myötä :) Ja hei, jos ei tänä vuonna vielä opiskelujen kanssa onnaa, niin sit ens vuonna uudestaan! Mikä tahansa oppilaitos (ja sit lopulta seurakunta) olis onnekas saadessaan sut sinne, oot ihan mahtava tyyppi. Siunausta ja pärjäämistä ja onnea ja kaikkea sinnepäin :) *virtuaalihalaus*
:)
Voi kiitos! :) Kylläpäs sun sanat piristi ja sai hymyn huulille :D