Isosilta. Isosille.

Täällä palaa!

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Ma, 19/08/2013 - 17:38 -- sirkkuliini

Menin töihin torstaiaamuna. Minua oli pyydetty uimahallin kassalle sijaiseksi. Ajattelin aamulla että tästä päivästä on tulossa ihan normaali. Toisin kuitenkin kävi.

Meillä oli hallilla tosi hiljaista. Meitä oli vuorossa kaksi työntekijää. Toinen päätti käydä kaupassa äkkiä. Hän sanoi, että minun pitää soittaa jos tulee kauhea ihmisryntäys.

Kello 12 jälkeen tuli isä ja kaksi poikaa. He menivät miesten puolelle. Hetken päästä hätääntynyt isä tuli kassalle ja ilmoitti, että saunassa palaa. Totta kai menin pienoiseen paniikkiin. Soitin työkaverilleni, että nyt takaisin sieltä kaupasta ja heti!

Palokunta soitettiin paikalle. Vaahtosammutin tyhjättiin ennen kuin he saapuivat, mutta se ei sammuttanut tulen leviämistä. Odottavan aika on oikeasti pitkä. Paloautot, ambulanssi ja poliisit tulivat paikalle noin 10min soiton jälkeen.

Savu oli jo levinnyt laajalle. Palomiehet sukelsivat savun keskelle ja kesti monia minuutteja, että palo saatiin sammutettua.

Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja minäkin olen elossa. Uimahalli kyllä menee remppaan.

Oli pelottavaa, kun olin yksin siellä töissä sillä hetkellä ja minulle ei ole oikeen koskaan opetettu miten toimin tulipalon syttyessä. No.. Nyt ainakin tiedän, mitä kannattaa tehdä. Näyttävästi kyllä loppui mun työt uimahallilla..

Onneksi Herra oli suojelemassa.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • iso kiiNAlainen
  • Simppa
  • annaoittinen
  • Vivian Kemppainen
  • aliciakosunen
  • ellamettovaara
  • Lars
  • tiialaitala
  • Jujuli
  • Neputin

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.