Tein koulussa äidinkielen esseen aiheesta miten minusta tuli Minä. Ajattelin, että se olisi ihan kiva laittaa tänne, koska siinä on asiaa isoskoulutuksesta ja koulukiusaamisesta.
Miten minusta tuli Minä
Minusta tuli Minä olemalla minä. Mitäkö tämä sitten tarkoittaa? Olin oma itseni, joka kasvatti minusta juuri tällaisen minkälainen haluankin olla. En pelännyt olla minä. Rohkeus palkittiin ja nyt olen Minä.
Kysyin itseltäni: ”Pystynkö kirjoittamaan tästä aiheesta, joka on minulle niin tärkeä ja henkilökohtainen?” En tiedä. Minä en tosiaankaan tiedä. Minun on vaikea saada tämä tunne vangittua paperille. Otin kumminkin riskin ja kokeilin.
Minulla on kolme askelta, joiden avulla minusta tuli Minä: löydä, hyväksy ja rakasta. Minulla on kaksi asiaa, joiden avulla minusta tuli Minä: isoskoulutus ja koulukiusaaminen. Minulla on yksi ihminen, jonka avulla minusta tuli Minä. Se ihminen olen minä.
Ihmisen on vaikea elää, jos ei ole löytänyt omaa paikkaansa elämässä. Turha yrittää laittaa neliön muotoista palaa pallon muotoiseen reikään. Oman paikan löytäminen tarkoittaa sitä, että et halua elää missään muualla, kaikki hyväksyy sinut juuri siinä ja et tunne itseäsi hylätyksi. Löysin oman paikkani seurakunnan isoskoulutuksen avulla. Olin odottanut rippileiriä, että pääsisin sen jälkeen isoskoulutukseen. Tiesin silloin jo, että se on minun juttuni. Olin oikeassa. Siitä tuli minulle erittäin tärkeä asia elämässäni. En halunnut jättää sitä kesken. En halunnut olla missään muualla kuin siellä. Tunsin kuinka isoskoulutus teki minusta hyvän ihmisen, jonka kaikki hyväksyy. Kukaan ei hylännyt minua siinä seurassa. Isosena tunnen olevani oma itseni. Leireille meneminen on aina uusi kokemus, jota en halua jättää väliin.
Monet puhuvat siitä kuinka nuorten on vaikea hyväksyä itsensä. Ei mikään ihmekään, kun media ja muut ihmiset luovat paineita. Pitää olla kaunis ja komea, laiha ja muodokas, suosittu ja ihailtava. Yläaste on nuorille vaikeinta aikaa, niin myös minulle. Voi olla, että monet eivät nähneet sitä kuinka tunsin huonoa itsetuntoa siitä, kun en ollut suosittu. Asiaa ei helpottanut se, että jouduin koulukiusaamisen jalkoihin. Toiset voivat ajatella, että tuohan oli vain pientä kiusaa mitä koin, mutta se vaikutti elämääni paljon. Minut eristettiin ryhmästä, minulle ei puhuttu ja aina, kun tulin tähän ryhmään, kaverini hiljenivät. Tiesin silloin, että he olivat puhuneet minusta. En tiedä mikä sai minut silloin ymmärtämään, että en ansaitse sellaisia kavereita. Eräänä aamuna menin vain pyytämään meidän luokan kahdelta tytöltä, että saanko olla heidän kaveri. He suostuivat. Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin tehdä niin. Koulukiusaaminen on opettanut minua olemaan rohkea oma itseni. En anna muiden lannistaa minua. Nyt myös hyväksyn itseni.
Onko itsekästä sanoa, että rakastan itseäni? Miten ihmeessä sitten voi rakastaa muita, jos ei edes rakasta omaa itseään? Vaatii rohkeutta sanoa, että rakastaa itseään ja todella myös tarkoittaa sitä. Minä pystyn siihen. Minulla on rohkeutta. Nyt voin toteuttaa lähimmäisenrakkauden, joka minulle opetettiin isoskoulutuksessa: ”Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi”.
Kannustan kaikkia olemaan vahvoja, vaikka kiusataankin. Nouse heidän yläpuolelle, niin kuin minä tein. Koulukiusaaminen on voitettavissa, mutta vain silloin jos sen eteen on valmis tekemään hommia.
Uusimmat kommentit