Mene ja tee!

Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:

Älä sano, että olet nuori,
vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,
ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä pelkää ketään,
sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi
ja suojelen sinua.

En minä osaa. En minä ole hyvä siinä. En kai minä nyt voi… Kuulostaako tutulta? En tiedä missä vaiheessa meidät litistetään kasaan ja lakkaamme uskomasta omiin kykyihimme. Mitähän se luulee olevansa? Työntää nokkansa joka paikkaan… Hyvin keveästi meidät ohitetaan mennen tullen palatessa, ja se jättää jälkensä sieluumme. Minä en ole mitään, en osaa mitään, en pysty mihinkään… Kohta olemme juuri sellaisia kuin millaisiksi meidät on määritelty. Ja niin monta hyvää asiaa ja kallisarvoista lahjaa on haudattu maahan ja unohdettu sinne.

Nuorena sitä oli jotenkin rohkeampi kokeilemaan rajojaan ja ottamaan haasteita vastaan. Kun ei ollut mitenkään erityisen hyvä missään, niin kaikkea kokeili. Sitä saattoi harjaantua aika monessakin asiassa, ja monenlainen tekeminen oli mukavaa.
Vaan hyvin äkkiä rohkea oman tiensä kulkija palautettiin riviin ja laitettiin järjestykseen. Jos sitä eivät tehneet ympärillä olevat ihmiset ja yhteiskunta, niin sitten oman mielen demonit, ne ikuiset syyttäjät, jotka ovat aina valmiita arvostelemaan ja lyömään maahan.

Kun menee tarpeeksi pitkälle omassa huonoudessaan, on Jumalan kohtaamisessa jotain erityistä. Enää ei tarjoa Jumalalle omaa osaamistaan, eikä omia mahdollisuuksiaan. Sitä seisoo ihan tyhjin käsin, ja odottaa. On hiljaa, ja odottaa. Ei ole mitä tarjota. Ei ole mitä osata. Sitä vain odottaa.

Sitten Jumala antaa tehtävän. Kun on tarpeeksi nöyryytetty, ei enää pelkää edes nolatuksi tulemista. Tietää, ettei minusta ole. Sitten sitä menee ja tekee. Ihan huikea kokemus! Sain saarnata itsellenikin. Sain laulaa suoraan sieluuni. Sain maalata jotain hienoa. Sain leipoa hyvää pullaa. Sain auttaa lähimmäistä kuuntelemalla ja sanomalla juuri ne oikeat sanat. Ja kaikki tämä minulle annetaan lahjana. En minä osaa. Mutta Jumala osaa minussa.

Tuo rohkea hyppy tyhjyyteen on aina yhtä vaikeaa. Joka ikinen aamu, kun menee pitämään salihartautta. Joka ikinen rippikoulu, kun menee pitämään oppituntia. Joka ikinen työtehtävä, kun ihmiset tulevat paikalle. Siinä olen mitä; tärisevin käsin, sellaisena kuin olen. Tyhjän päällä, ja silti tukevasti Jumalan kämmenellä.

Sinäkin osaat, koska Jumala osaa sinussa. Älä koskaan lakkaa uskomasta Jumalan mahdollisuuksiin sinussa. Jumalalla on syli täynnä lahjoja sinua varten. Hän sallii vaikeitakin asioita elämääsi, jotta olisit valmis käyttämään lahjojasi ilman turhaa ylpeyttä ja kovuutta. Lahjat ovat Jumalan käyttöön annettuja. Jumala käyttää sinua ja lahjojasi seurakuntansa hyväksi. Mene siis, ja tee; Jumalan kunniaksi.

Kirsi Järvelin