Blogit

Ajattelin kirjotella siitä, mitä pitää muistaa ennen kuin ripari alkaa. Pakkaaminen on aina yhtä kamalaa, ja mä en _yhtään_ tykkää siitä. Kauhee ahdistus ku pitää valita viikoksi vaatteita etukäteen! Sitten vielä kaikki muut muistettavat siihen päälle..

Ennen mä oon tehnyt tälläisen listan ennen leiriä:
[ ] Pyyhe
[ ] Lakanat
[ ] Paidat
[ ] yms yms......
(Tietenkin laitoin kaikki vaatteet ja kaikki erikseen...)

Meillä alkoi maanantaina päiväripari. Meidän seurakunnassa ei oo piiiiitkään aikaan ollu sellaista. Tänä vuonna sitte seurakunta päätti järjestää sellaisen. Onhan se hyvä, että on vaihtoehtoinen ripari kun ei joillekkin leirit sovi. Meillä on siellä viiden hengen porukka ja kaikki on tosi mukavia riparilaisia! Mua kyllä jännitti, että minkälainen se päiväripari on ku oon ollu vaan leireillä. Kumminkin se osoittautui tosi kivaksi hommaksi :)

Apua nyt mua jännittää taas ihan kauheesti enkä saa nukuttua! Ja mitä se kello on vähä yli kolme yöllä.. oivoi unirytmihän tässä jännityksessä menee..

Tosiaan se mikä mua jännittää on mun ylioppilasjuhlat lauantaina! :) Vihdoin saan kolmen vuoden armottoman raatamisen jälkeen kunniaa ja saan laittaa valkolakin päähän. Nyt tällä hetkellä eniten jänskättää se, että minkälaisen kampauksen mun hiuksiin saa :D en oo oikeen ikinä ollu tyytyväinen mun juhlakampauksiin ja tällä kertaa mulla on lyhemmät hiukset kuin muina kertoina. No kai se ihan kivalta näyttää :)

On se ihanaa, että kesä tulee ja vihdoin on tarpeeksi lämmin! Pelkkä aurinkoinen sää saa minut hymyilemään. Enää ei tarvitse masistella kuinka ulkona on taas niin tylsän pimeää ja mälsää. Nyt on mahtavaa mennä ulos lukemaan kirjaa tai vain ottamaan aurinkoa.

Haluaisinkin kysyä teiltä mikä fiilis? Hymyilyttääkö paljon? Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

Ennen olen osannut puhua ja osannut lohduttaa oikeilla sanoilla. Nyt pelkään, että olen menettänyt sen taidon. Jotenkin tuntuu, että sanomisillani ei ole enää mitään syvyyttä. Haluaisin kirjoittaa tänne jotain rohkaisevaa, mutta mitään ei vaan tule. Haluaisin, että ihmiset saisivat voimaa teksteistäni. Ennen osasin paremmin tai sitten nykyään olen paljon vaativampi. Se ehkä johtuu siitä, että haluan niin paljon päästä opiskelemaan seurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Se luo mulle paineita siitä, että kaikella sanomisellani pitää olla jotain syvyyttä.

Ajattelin muistella ekaa riparia, jolla olin isosena. Oli kesä 2011 (toivottavasti nuoruusiän dementia ei ole iskenyt päälle ja muistan edes vuoden oikein!). Olin innosta piukeana. Meitä oli isosina viisi henkilöä, joista kaksi tuli muualta. Ekan kerran ku näin nämä kaksi henkilöä aloin heti miettiä, että mitenkäs meillä sitten synkkaa viikko saman katon alla. Olis ollu tosi tökeröä leirillä, jos nämä kaksi olis ollu ihan eri aallonpituudella.