Isosilta. Isosille.

Vau!

Pe, 03/05/2013 - 09:51 -- kirsi

Vielä löytyy myös meistä kaikki tietävistä länsimaisista ihmisistä palvonta-energiaa. Mielessäni on eräs uutisväläys jonkun julkkiksen tulosta Helsinkiin. Nuoret tytöt odottivat idoliaan ihan hysteerisinä ja melkein itkien, kun tuo ihmeellinen hahmo oli vasta tullut samaan kaupunkiin. En yhtään ihmettelisi, jos nämä henkilöt olisivat pyörtyneet ihastuksesta, kun idoli sitten tuli näkyviin.

Ensi pyhänä kirkossa kerrotaan, miten Jeesus lähti opetuslasten luota. Hän nousi ylös taivaaseen. Siinä samalla opetuslapset saivat nähdä häivähdyksen siitä, mitä Jeesus todella oli; Jumalan Poika, Messias; hallitsija, jonka edessä kaikkien tulee kerran polvistua. Ja opetuslapsille kerrottiin, että kerran Jeesus tulee takaisin samalla tavalla.

Niin, sitten kun Jeesus tulee takaisin. Se voi olla lähempänä kuin luulemmekaan. Minä luulen, että silloinkaan ei ole itku kaukana. Kuvittele näkeväsi, miten Jeesus tulee kaikessa mahdissa ja kirkkaudessaan luoksemme. Valtava kirkkauden ja rakkauden pilvi ympäröi meidät. Tuo herrain Herra ja kuningasten Kuningas tulee luoksemme, ja pysähtyy juuri sinun kohdallasi. Hän tuntee sinut nimeltä, hän tervehtii sinua rakastaen, välittää sinusta, ymmärtää ajatuksesi. Jeesus kutsuu sinut luoksensa ja kertoo, että sinulle on paikka valmiina. Hän lohduttaa sinua, ja ottaa mukaansa. Kaikki on valmiina, tule!

Kirsi

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • Nando
  • Minka Sundqvist
  • mushyvibrant
  • thatrawchicken
  • cobbledfoibles
  • crackersrealm
  • coveyraw
  • thatchedshower
  • jessicakudjoi
  • s4galis

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.