Kodittoman ikävää

Tapasin eilen kaksi ihan oikeaa pesunkestävää pakolaista. Toinen oli Afrikasta, ja toinen Aasiasta. Parhaassa työiässä olevia oman alansa ammattilaisia. Toinen tumma ja toinen vaalea. Kumpikin oli sodan maastaan ajamia, perheensä hukanneita, kylmään pohjolaan eksyneitä. Ensivaikutelma heistä oli kuitenkin vahvuus. Huumorin ja itseironian sävyttämä varovaisuus kohtaamisissa. Vasta jonkin ajan päästä näin heissä jäljen elämästä. Surumielinen hymy viipyi välillä heidän kasvoillaan kuin vihjeenä siitä, miten paljon liikaa he olivat nähneet ja kokeneet. Muistan nähneeni saman ilmeen joskus oman isäni kasvoilla. Hänkin oli sodan kokenut nuori aikanaan.

Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus lohduttaa ystäviään. "Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää." Elämä on joskus kipeää, joillekin enemmän kuin toisille. Jeesus, joka eli täyden ihmisen elämän, tiesi sen hyvin. Jeesus tiesi, ettemme kestä elämää ilman tukea. Ystävän tukea, perheen tukea, Jumalan tukea. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina:minä olen voittanut maailman.

Tapaamani pakolaiset olivat upporikkaita. He olivat syntyneet paikkaan, missä perhe on tärkeä, ja suku pitää huolta toisistaan. Vielä nytkin, perheistään erotettuina, he olivat rikkaampia kuin useimmat meistä. Enkä nyt puhu rahasta.

Me olemme syntyneet paikkaan, missä perhe on piilopaikka, jonka kaapit ovat täynnä luurankoja, joita häpeämme. Ihmiset täällä ovat tuomittuja yksinäisyyteen kehdosta hautaan. Lapset jäävät yksin, koska aikuiset ovat töissä tai humalassa. Nuoret ovat yksin, koska eivät täytä mittaa. Aikuiset ovat yksin, koska elämän täyttää kilpailu ja elatuksen huolet. Vanhukset ovat yksin, koska heistä ei ole enää mitään hyötyä. Olemme kaikki kodittomia hienoissa taloissamme.

Miksi Afrikassa ja Aasiassa perheet vielä välittävät toisistaan? Olisikohan asialla jotain tekemistä meidän jumala-suhteemme kanssa? Maassa, missä elämä on fyysisesti vaikeaa, on pakko turvautua johonkin. Kristittyjen määrä Afrikassa ja Aasiassa on koko ajan kasvussa. Siellä kristillisyys ei ole kulttuuria, vaan elävä suhde Vapahtajamme Jeesuksen kanssa. Tuo Jeesuksen todellisuus kestää kristittyjen vainot, turvattomuuden ja taloudellisen ahdingon. Se on kuin hiillos; mitä enemmän elämän vaikeudet siihen puhaltavat, sitä kirkkaammin se palaa.

Tuota valoa tarvitsemme mekin koko ajan kipeämmin. Auttakoon armollinen Herra meitäkin löytämään kodin hengellemme, vaikka niin vaikeaa on rikkaan päästä Jumalan Valtakuntaan.