Isosilta. Isosille.

Tämä on mun juttu!

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Ke, 21/11/2012 - 18:25 -- sirkkuliini

Nyt on sitten ensimmäisen postauksen aika! Eli olen 18-vuotias tytön tyllerö nimeltään Sirkku. Asun Laihialla ja käyn siellä myös lukion viimeistä vuotta. Olin riparilla vuonna 2009 ja sen jälkeen aloitin isoskoulutuksen. Juuri minun ikäisilleni isoskoulutus muuttui kaksi vuotiseksi ja olin silloin vähän, niin sanotusti katkera, koska siskoni ja veljeni oli käynyt sen yhdessä vuodessa. Huomasin kumminkin isoskoulutuksen jälkeen, että en olisi niin hyvä isonen, jos olisin käynyt sen yhdessä vuodessa :)

Riparista voin kertoa sen verran, että siskoni oli siellä isosena. Ihme kun en hajonnut atomeiksi.. No ei kai :) Siskoni on ihan mukava ja hän myös nukkui samassa huoneessa :D Ihalin riparini isosia ja päätin, että minustakin tulee isonen!

Aloitin tosiaan riparin jälkeen isoskoulutuksen. En vielä silloin tiennyt oikein paljoa Jumalasta tai muusta enkä osannut myöskään käyttää aivojani. Toisen vuoden aikana ymmärsin, että hetkinen! Voisin käyttää mun aivoja tässä asiassa. Silloin ymmärsin, että tää on mun juttu ja tätä mä haluun.

Isoskoulutus on kasvattanut minusta paremman ihmisen ja se on auttanut minua suunnittelemaan tulevaisuutta. Haluaisin olla isona seurakunnan nuorisotyöntekijä. En tiedä mitään muuta ammattia, joka sopisi minulle niin hyvin. Voisin kiittää oman seurakuntani nuorisotyöntekijöitä, Hanria ja Sussua, siitä että ovat luoneet kivan ilmapiirin Laihialle ja saaneet minut viihtymään siellä :)

Kommentit

Käyttäjän Hanri kuva
Lähettänyt käyttäjä Hanri

Mitä parahin hetki rekisteröityä ja lukee sun blogipostausta.... <3 Kiitos itsellesi! On mahtava seurata kuinka tää maailma muuttuu ympärillä, mut isosskene ei jää tuleen makaamaan vaan porskuttaa ja muuttuu mukana ja edelläkin. I have a good feeling about this. :)

Käyttäjän iinnaD44 kuva
Lähettänyt käyttäjä iinnaD44

Kaksvuotiset iskot <3 meillä just vaihtu viime vuonna takasin yksvuotiseen. Oli aika hassua kun viime kesänä melkein kaikki isoset oli just vuos sitte oman riparin käyneitä omalla leirillä. Mutta jee kiva että tiedät jo nyt mitä haluat tehdä isona! kutsumusammatti!

Käyttäjän miksu kuva
Lähettänyt käyttäjä miksu

Hyvä blogi. Itellä oli yks vuotinen isko ja tuntuu että ois voinut olla enemmen koulutusta

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Lähettänyt käyttäjä sirkkuliini

Oon kyllä sitä mieltä että kaksi vuotta on hyvä käydä ku itte en olis yhen vuoden jälkeen osannu olla isonen ripareilla :D ja kumminkin yksi vuosi ikäeroa isosen ja leiriläisen välillä on aika pieni

Käyttäjän Jussi24 kuva
Lähettänyt käyttäjä Jussi24

Puolensa ja puolensa. Tiksissä on välimuoto noista: koulutus kestää 2 vuotta, mutta jo ekan vuoden jälkeen pääsee leirille. Todistus kouraan kun on 2 vuotta plakkarissa. Muuten ei kyllä riittäis isosetkaan..

Käyttäjän Hanri kuva
Lähettänyt käyttäjä Hanri

Meillä on itse asias Laihalla niin että ekan koulutusvuoden jälkeen pääsee leirikokemusta hakemaan lastenleireiltä, ja toisen vuoden kesken ollessa pääsee mahdollisesti jo talviriparille vaikkei toikkaria vielä hetkeen oliskaan. Paljolti riippuu käytettävissä olevien isosten määrästä, vaihtelee rajusti ikäluokkien kokojen mukaan kysyntä ja tarjonta vuosittain. Mut parhaimmillaan ei liian kauaa tarvi odottaa uusia riparikokemuksia. :)

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Lähettänyt käyttäjä sirkkuliini

Meinasin vastata jo mutta Hanrin sepustus tästä oli parempi ja ymmärrettävämpi! :)

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • wishvalid
  • fissionhairy
  • overjoyedhighquality
  • cottagescrubbing
  • plausibleabandoned
  • ajardividnd
  • alsopioneer
  • linearturducken
  • materialbonk
  • bungeeforsale

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.