Isosilta. Isosille.

Miksun mietteitä

Käyttäjän miksu kuva
Ke, 03/07/2013 - 14:59 -- miksu

Kesä on leirien aikaa. Itse olen ollut jo kolmella leirillä, juuri täytin neljännen leirin osallistujakortin.  Tänä  vuonna olen pääsyt osallistumaan kahdelle riparille. Hiihtolomalla olin isosena toisen seurakunnan riparilla. Se oli aluksi vähän outoa, koska Kuopiokin  paikkakunnassa toiminta tavat eroavat huomattavasti. Mutta siinä oppi paljon uusia menetelmiä.  Jos ja kun isospankki perustetaan, monet muut kohtaa samanlaisia luu samanlaisia haasteita,  mitä vieraaseen seurakuntaan meneminen aiheuttaa. 

Toinen ripari jolla olin, oli vaellusripari Saariselällä. Se oli totaalisen erilainen kokemus. Ei ollut iltaohjemaa kuin parikertaa, yks raamis, mutta porukka tuli tutuksi, sillä 12 tuntia linikassa ja tiiviinä ryhmänä vaeltaminen takasivat sen.  Siellä päivien venähtäessä piti tsempata leiriläisiä jatkamaan, vaikka itsekkään ei jaksaisi enää taivaltaa.  Mutta Lapin ripari opetta konkreettisesti sellaista mitä tavallinen ripari ei. Nimittäin lähimmäisen rakkautta. Josta esimerkiksi mainittakoon yhteisten kamojen jako, muonanlaitto vuorot.

Kesä tuo Kuopiossa seurakunnan leirikesän, 6-14 vuotiaiden  kesäleirit.  Leiriläisillä riittää virtaa, joskus liiaksikin, mutta niiden kaa on touhuta. Näistäkin leiristä hienoja kokemuksia, vaikka lapsoset osaa olla välillä ärsyttäviä.

Tägit: 

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • wishvalid
  • fissionhairy
  • overjoyedhighquality
  • cottagescrubbing
  • plausibleabandoned
  • ajardividnd
  • alsopioneer
  • linearturducken
  • materialbonk
  • bungeeforsale

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.