Isosilta. Isosille.

Ajatuksiani Helsingissä 14.3. pidetystä Dance-messusta näin tuoreeltaan

Käyttäjän jsavola kuva
Pe, 15/03/2013 - 02:25 -- jsavola

Tervehdys,

Helsingin Agricolan kirkossa pidettiin eilen, torstaina, paljon jo aikaisemmin kohuttu Dance-messu. Messun erikoisuutena on trance- tai teknotyyppinen musiikki ja valot, jotka tuovat mieleen Maata Näkyvissä festarien puitteet. Ajattelin kirjoittaa tänne blogiini ajatuksiani kyseisestä messusta. Ajatukseni ovat pääosin posiitisia, mutta sisältävät myös kaksi kriittistä arviota. Kaiken kaikkiaan, kokemukseni oli kuitenkin positiivinen.

Youtube-linkki, jossa videokuvaa messusta ja tekijöiden haastatteluja: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=fknFCMfq-og

Musiikki oli varsin menevää, vaikkakin eturivin fariseuksille (tuleville kirkon työstä vastaaville tarjottiin eturivin paikkoja messusta) jytä oli jossain kohdin varsin korvia huumaavat. Seurassani olleet kaksi minua nuorempaa naista katsoivat tämän takia paremmaksi siirtyä taemmas.

Aloitus oli teemallisesti puhutteleva. Teemana oli valon tulo pimeyteen, jota pidin erityisen onnistuneena niin sanomaltaan kuin käytännön toteutukseltaan. Olihan kirkossa valotehoa enemmän kuin yöllä moottoritiellä vastaantulevassa rekassa. Videolla jorasi papin hahmo, joka oli myös mielestäni hyvä, ja puhuttu ja kirjoitettu teksti pimeyden kontra valon teemaan on mielenkiintoinen. Mietin, että olisiko puhe ja teksti voinut olla tosin Suomeksi. Myös kulkuetta ennen käytävälle tulleet valoja päässään pitäneet nuoret olivat näyttävä näky.

Ensimmäinen kriittinen havaintoni kohdistuu kuitenkin edellistä seuranneeseen ristikulkueeseen. Tätä ennen musiikin vielä soidessa, ennen messun alkua, porukka kehotettiin nousemaan seisomaan. Miksi? Vielä suurempi ”miksi” minulle tuli minulle siinä kohtaa, että porukkaa ei kehoitettu seisomaan ristikulkueen ajaksi? Voihan sen aikana istuakin, fine, mutta jos porukka nostettiin seisomaan ennen sitä, niin miksi ihmeessä tätä seisomaan nostamista ei voida ottaa ristikulkueen tulon aikana?

Synnintunnustusjakso oli hyvä ja jälleen kerran varmasti erityisesti kohdeyleisöään (nuoria) puhutteleva. Kuiskauksilla ja sanoilla esimerkiksi: ”otin sormuksen pois…” tai ”olen kateellinen kaverin tyttöystävästä” kolahti varmasti erityisesti poikasukupuoleen. Synninpäästö oli uskottava ja kontekstiin sopiva.

Sana osiossa lukukappale herätti meissä teologeissa vähän kummallisia ajatuksia. ”Isämme vaelsivat pilven johdattamina […]” toi meillä myöhäisteineille ajatuksen huumeellisesta tulkintamahdollisuudesta. Saarnaaja oli persoonaltaan mielenkiintoinen, kun hänen taustansa tiesin (vanhoillislestadiolainen). Hetkin mietin, että miten hän linkittää evankeliumitekstin, joka kertoi Jeesuksen tekemästä ruokkimisihmeestä (viisi leipää ja kaksi kalaa), lapsuudessa saamansa opetuksen tanssin syntisyydestä, mutta jotenkin hän sen sieltä onnistui kaivamaan esiin – ja vielä varsin nopeassa ajassa.

Ehtoollisosion aikana G-Poweredin sovitukset virsistä olivat mielestäni hyviä. Positiivista oli se, että sanoista sai selvää – toisin kuin useimmista muista sanallisista teknobiiseistä messun aikana. Täten on voi arvioida niiden muiden biisien kristillistä sanomaa.

Tähän loppuun haluan nostaa sen vakavamman kritiikin, mistä alussa mainitsin. Haluan todeta, että pidin erittäin epäsopivana ja suorastaan loukkaavana, että Agricolan kirkon alttaria käytettiin DJ-pöytänä. Tästä olin jo valmis kirjoittamaan paikalliselle tuomiorovastille, kunnes huomasin hänen olleen itse paikalla. Millä tämä toiminta perusteltiin?

Yhtäkaikki, päivittelin jo Facebookkiinkin, että messu oli pääosin hieno kokemus ja voisin mielelläni toimia jopa liturgina, jos piispa joskus minulle sellaiset valtuudet suo. (Tosin edellä mainituin muutoksin.)

Seuraavaksi keskityn blogikirjoituksessani aikaisemmin toivottuun aiheeseen: Miten pitää hyvä Raamis riparilla.

Kauniita unia ja oman kullan kuvia =)

T: Johan Savola, teologian kandidaatti

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä joona.haarala

olisit voinut viestiä tästä blogitekstistä, niin olisin voinut jo aiemmin ottaa palautteen vastaan ja kommentoida. Mutta asiaan:

1) Alun video oli suomennettu tekstityksellä. Etkö huomannut sitä? Musiikin oli tehnyt hollantilainen säveltäjä Maxem, joka on säveltänyt myös musiikkia messussa mukana olleelle Audilelle. Olemme testauttaneet tätä alkumusiikkia nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Heidän mielestään englanti sopii genreen hyvin. Tämä kielikysymys tässä on makuasia, ja ymmärrän pointtisi. Videolla ei muuten tanssinut papin hahmo, vaan ihan oikea ruotsinkielinen opiskelijapappi Turusta.

2) Olen pahoillani, että ristikulkueessa väki ei noussut. Aiemmissa messuissa Turussa väki on osannut nousta. Jälkikäteen olisi pitänyt laittaa teksti ja ihan oikeassa olet. Nöyränä tämän palautteen otan vastaan.

Se, että ennen messua kehotimme ihmisiä nousemaan on syynsä: suomalaiset ovat kovin arkoja osallistumaan, ellei anneta "lupaa nousta penkeiltä". Tällä tavalla saimme myös vapautettua tunnelmaa, eikä etenkään nuorimmat olisi koko ajan kyselleet: "milloin täällä sitten tanssitaan" - olkoonkin, että seisominen ei ehkä tanssia olet. Toivon, että ymmärrät pointin.

3) Lukukappaleet valitsi messun pappitiimi. Lukukappaleet olivat päivän tekstejä. Eivätkö ne olleetkaan? Olisiko ne pitänyt muuttaa? Tähän en osaa antaa vastausta, kun en ole teologi. Itselleni eivät huumeet tulleet mieleenkään.

4) Äänentoisto tämänkaltaisessa messussa on vaikea asia ja meidän rajallisella budjetilla oli vaikea rakentaa kirkkoon täydellisesti sopivaa settiä. Hintaa olisi tullut kovin paljon enemmän. G-Poweredin laulut olivat sinulle ja monille muille niin tuttuja, että väistämättä sanoista sai selvän, kun ne päässä osasi rakentaa.

5) Kuten itsein huomasit, messussa alttarina toimi tapahtumaan erikseen rakennettu pöytä. Alun perin pohdimme, että olisimme kirkon alttarin taakse rakentaneet erillisen pöydän, Agricolan väen kanssa kuitenkin päätimme, että alttaripöydälle voi laittaa musiikkilaitteet. Pohdimme tätä pitkään ja ehkä ratkaisu oli väärä. Alttarilla oleva risti poistettiin messun ajaksi ja väliaikaisalttarilla oli risti.

t. Joona Haarala
messun tuottaja

Lähettänyt käyttäjä joona.haarala

Tohon papin sijaintiin vielä.... Halusimme tuoda papin lähemmäksi seurakuntaa ja viedä DJ:t taaemmaksi. Pappi on kuitenkin messussa tärkeämmässä roolissa kuin kukaan muu.

JH

Käyttäjän jsavola kuva
Lähettänyt käyttäjä jsavola

Näin gradunteon ohessa pääsen myös tänne taas kirjoittelemaan =)

Kohtaan 1: Huomasin, että puhe oli suomennettu alle. Ajattelinkin, että ompas tutun näköinen hahmo - se papin hahmo. Itsekin aikanaan olin Turussa töissä, mutta en vaan osannut yhdistää. =)

Kohtaan 2: Ei oikeastaan mitään lisättävää =)

Kohtaan 3: Lukukappaleet olivat edeltävän sunnuntain tekstejä, niin kuin viikkomessussa tuleekin olla. Tämä on sinäänsä lillukan varsia, mutta ottaen huomioon messun musiikkigenren, rave-tyyppiseen musiikkikulttuuriin (jota tämä ei ehkä oikeastaan ollut, mutta näin maallikon silmissä Iran ja Irak ova sama asia) sisältyy myös huumeiden käyttö. Kun ottaa huomioon, että evankeliumikirja sallii muiden vuosikertojen käytön viikkomessuissa, tätä harkintaa olisi ehkä voitu käyttää pilven puhumisen sijaan.

Kohtaan 4: Ei lisättävää. Valtavan hienon valokompleksin olitte osanneet rakentaa. =)

Kohtaan 5: Tämä on erittäin kuuma peruna - tämä alttarinkäyttökysymys - varsinkin nyt Helsingissä. Nimittäin vastikään Temppeliaukion kirkossa olleessa näytelmässä (jota en itse ollut katsomassa) kerrottiin käytetyn alttaria tavalla, joka herätti huomattavaa pahennusta (http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/10339-haepaeistiinkoe-kirkko-k...). Tästä syystä - ja miksei muutenkin - en katso hyvällä käyttää alttaria sille vieraalla käytöstavalla. Mikä havaitsin oikein, DJ:llä ei edes ollut nappuloilla vääntämisellään mitään valtaa musiikkiin, mikä teki siitä vain teatteria. Vai olenko väärässä?

Tuohon papin sijaintiin liittyen mietin, että kuka tai mikä on messun keskiössä teidän mielestänne?

Lisättäköön vielä, että pidin ristinkantajan tyylistä kantaa ristiä.

Johan Savola

Lähettänyt käyttäjä joona.haarala

Kohdasta 5: Ymmärrän pointtisi hyvin. Jälkikäteen ajatellen DJ olisi voitu sijoittaa toisellakin tavalla.

Mitä tulee musiikkiin, niin mukana olleet DJ:t ovat musiikit valinneet ja ne on ajastettu valo-ohjelman ja osittain videoiden kanssa. Ei se ollut pelkkää teatteria: rarkkaavaisena toki huomasit, että DJ ei kaikkia biisejä vaihtanut, vaan niitä oli esimiksattu, Mm. ennen messua kaikki biisit vaihdettiin manuaalisesti, mutta messun aikana joustimme hieman. Syy oli käytännöllinen: kirkkoon päästiin rakentamaan vasta edellisenä iltana klo 22. Valon, äänen ja videon synkkaamista ei päästy harjoittelemaan niin paljon kuin olisi ollut tarve. Siksi piti jossakin tehdä kompromisseja

Lähettänyt käyttäjä joona.haarala

Keskiössä olosta: pappi oli messun aikana etualalla. Lisäksi DJ poistui useasti takaa.Papin lisäksi videoscreen oli suuressa roolissa. Sieltähän tulivat rukoukset ja messun kulku.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • Nando
  • Minka Sundqvist
  • mushyvibrant
  • thatrawchicken
  • cobbledfoibles
  • crackersrealm
  • coveyraw
  • thatchedshower
  • jessicakudjoi
  • s4galis

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.