Isosilta. Isosille.

Joulun lahjat

Ke, 25/12/2013 - 22:55 -- annikaroliina

Ihanaa Jeesuksen synttäripäivän iltaa isoset! :)
Mä ajattelin tulla heittämään teille ajatuksen pohdittavaksi joulun kunniaksi.

Oletko muistanut joulujuttuja tehdessä muistaa joulun synttärisankaria? Tyyppiä, joka syntyi kauan aikaa sitten köyhiin oloihin aivan tavalliseen karjasuojaan. Kuningasta, joka nukkui härkien ruokakaukalossa ilman kruunua tai kultareunaista viittaa.

Olin pari viikkoa sitten alakoululaisten kanssa leirillä ja pidin iltahartauden joulun lahjoista. Kerroin lapsille joulun lahjasta kirjeen avulla. Olin kirjoittanut kirjeen päälle JOH 3:16 ja hartauden aluksi ihmettelin, että mitäs kummaa se mahtaa tarkoittaa. Haastoin lapsia ajattelemaan, minkälaisia lahjoja he ovat saaneet verrattuna lahjoihin, joita Jeesus sai. Pohdimme, että on aika kummallista, että me saamme lahjoja omien synttäreidemme lisäksi myös Jeesuksen synttäripäivänä. Miksi ME saamme lahjoja JEESUKSEN synttärinä? Lahjoista kerroin kaikenmoista ja lopuksi sanoin hoksanneeni, että JOH 3:16 taitaakin tarkoittaa Johanneksen evankeliumin lukua 3 ja jaetta 16. Otin Raamatun ja luin pienoisevankeliumin. Kerroin, että Jumala antoi Poikansa syntyä ja kuolla ihan meidän jokaisen puolesta ja että Jumalan rakkaus meitä kohtaan on koko maailman paras joululahja. Loppuun heitin lapsille (ja samalla itsellenikin ;)) ajatuksen, että tänä jouluna yrittäisimme enemmän kuin aiemmin joulujuttuja valmistellessa ja paketteja avatessa muistella joulun tärkeintä Lahjaa. Häntä, jonka vuoksi me saamme luottaa joka hetki yhä uudelleen pysyvään ja katoamattomaan Lahjaan.

Muista sinäkin kiittää tästä joulun ihmeellisestä Lahjasta!
Siunattua joulunaikaa!

Joulun ihme

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • Nando
  • Minka Sundqvist
  • mushyvibrant
  • thatrawchicken
  • cobbledfoibles
  • crackersrealm
  • coveyraw
  • thatchedshower
  • jessicakudjoi
  • s4galis

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.