Kun olimme tulossa Englannista riparilta lentokoneessa kohti koto-Suomea, riparipappimme kysyi, voisinko jakaa ehtoollista konfismessussa. Pala loksahti kurkussani. Mietin sadasosasekunnin ja vastasin: "JOO! Mutta osaanks mä?" Lupauduttuani tehtävään, pappi lupasi opastaa ja ohjeistaa käytännön jutuissa, jotka liittyvät ehtoolliseen. Aloin mielessäni miettiä, että olenko mä tarpeeksi hyvä ihminen jakamaan ehtoollista, pyhää ateriaa, jonka Jeesus on itse meille asettanut. "Olen täysi-ikäinen, olen käynyt rippikoulun ja minut on konfirmoitu. Ymmärrän ehtoollisen merkityksen. Miksikä siis en olisi?" Niimpä siis jäin odottamaan sunnuntaiaamua.
Luterilaisessa kirkossa yleensä pastori jakaa leivän, mutta viinin voi jakaa ehtoollisavustaja, joka voi olla maallikko, jolle kirkkoherra on antanut suostumuksen toimia tehtävässä. Riparipappimme oli pyytänyt minulle ehtoollisenjakoon tarvittavan luvan tuomiorovastilta.
Sunnuntaina aamulla mahanpohjassani lenteli perhosia. Tai ainakin tuntui siltä. "Suuri Tuomiokirkko täynnä ihmisiä ja minä jakamassa ehtoollisviiniä ensimmäistä kertaa! Mitähän tästä oikein tulee?" Tällaisia ajatuksia pyöri mielessäni aamulla.
Messun kulkeuduttua ohi leiriläisten konfirmointi- ja siunaamisosuuden sekä konfislaulun esityksen, alkoi ehtoollisosuus lähestyä. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen minulle ojennettiin viinimalja ja kävelin määrätylle paikalle yhdessä pastorin kanssa. Pian eteemme alkoi muodostua pitkä jono. Oikeastaan huomaamattani olin kaadellut viiniä ja hokenut moneen kertaan sanoja "Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu." Sehän sujui ihan hyvin. Tuntui kovin hyvältä kohdata ihmisten hymyilevät katseet. Nautin tehtävästäni, enkä varmasti koskaan unohda tätä ensimmäistä kertaa jakamassa ehtoollista!
Uusimmat kommentit