ASENTO! Nainen miesten keskellä ja kuinka äiti ei arvosta.

Heinäkuun 8. päivä, aamuun johon tänään on 47aamua jäljellä tulen kuulemaan ensimmäisen kerran käskyn asento, lepo...
Niinkuin arvasitte, suuntaan armeijaan naisena. Haluan käydä nyt läpi perusteita miksi menen sinne. Pääkohtani oli että olen pienestä pitäen miettinyt mitä haluan, ja aina on sotilaalliset jutut kiinnostaneet, mutta teini-ikäisenä en niistä puhunut. Amiksesessa ollessa toisella vuodella päätin, että nyt mä haen sinne. Olin 17v, pääsin kuitenkiun valintatilaisuuteen ja siellä käteeni lyötiin palvelukseenastumismääräys. Silloin siihen aikaa oli 1½vuotta. Aivan liikaa. Voin sanoa, että nyt on olo, että siihen on ihan liian vähän aikaa.

Mikä sai mut hakeen inttiin? Kiinnostus, johtamiskoulutuksen halu, kiinnostus ja tärkeimpänä varmasti tulen katumaan liikaa, jos jätän menemättä sinne. Päätin siis, että menen sinne. Kiinnostus ja halu sinne pääsystä on koko ajan mielessä, kohta mä toteutan mun unelmaani, yhtä niistä! Tavoitteeni ovat ihan reserviupseerikurssissa asti (RUK). Palveluspaikkaani en halua julkiseksi, koska paikassa on erittäin vähän naisia, josta minut voisi tunnistaa. Jos joku haluaa kysellä armeijaan menon perusteista tai muusta lisää jättäkää kommenttia vastailen mielelläni. :)

Toinen on, kun äiti ei arvosta.
jo teini-ikäisenä olen ollut aika jääräpää asioissa. Etenkin raha-asioissa olen osannut hoitaa ne kiitettävästi, ilman isompia apuja. Keväällä olin kaupungissa ja päätin käväistä pankissa, jossa pitäisi olla lapsuuden tilini. Siellähän se oli. Rahaa oli jäljellä 18e. Niin oli veljellänikin. Tiliin on molemmilla vanhemmilla ollut käyttö oikeus, mutta isäni ei koskaan ole meiltä ottanu rahaa, lainaa hän on kysynyt ja maksanut takaisin AINA! Äitini on tyhjentänyt lapsuuden säästötilini.

Minulla oli kirjekuori huoneessani, jossa oli rahaa kiitettävästi. Minun piti antaa se isälleni, jossa maksaisin velkani ja saisin säästötiliniä kartoittettua. Kirjekuori oli kirjahyllyssä kirjojen seassa. Tänä päivänäkään en ole löytänyt sitä. Kavereitani ei sinä aikana ollut tällä käynyt, ja ainut joka täällä sattuu minun lisäkseni asumaan on äitini. En ole viitsinyt sanoa hänelle vielä kirjekuoresta, mutta hän vastaa varmasti "oot ite hukannu sen" Voin sanoa, että olen mittaani täynnä kyseistä henkilöä, ja arvostukseni häntä kohtaa on kadonnut. Käyn kaupassa aina välillä, mutta äitini ei maksa takaisin, ei edes silloin, kun en ollut vielä töissä.

Kaikesta huolimatta äitini odottaa arvostusta itselleen. Veljeni ja minä emme osaa arvostaa häntä samanlailla mitä joskus. Ei hän ole meille se tuki ja turva. Isäni ja hänen vaimonsa ovat meille tuki ja turva. Veljeni asuu isälläni. Minun oli melkein asuttava äitilläni, koska kulkemiset kouluun olivat sitä kautta paljon helpommat ja se lyhensi matkaani tunnin verran.

Olen menossa valokuvaukseen, kun valmistun. valokuvauksen maksaa isäni. Äitini olettaa saavansa kuvia, vaikka ei osallistu kuvauksen kustannuksiin. Haluan kerrankin näyttää hänelle, että nyt loppu iänikuinen sun palvominen. Maksa ite, jos haluat kuvia, muuten et saa.

Meikä kiittiiää ja kuittaa ja menee kiskoon aamukahvin