Isosilta. Isosille.

Muutosvastarinta

Käyttäjän Oskari kuva
Ti, 21/01/2014 - 12:02 -- Oskari

Tänään esittelen teille erään lintulajin. Suomenkielinen nimi on Muutosvastarinta ja laji kuuluu pöllöihin.

Lajin tunnistaa muista yleensä kahdesta erityispiirteestä.

Ensimmäinen on sen ääni. Ääni on yhdistelmä klassista ”Miksi, miksi?” –jankkausta ja ”Mutta kun meillä on aina tehty näin” –valitusta. Ääntely tapahtuu pääasiassa elinympäristön muuttuessa tai sen pitäessä kiinni saalistaan.

Toinen on sen erityisen terävät kynnet raajoissa, joilla se takertuu asioihin tiukasti kiinni. Erityisen lujaa se pitää kiinni tavoistaan ja oletuksistaan.

Erityisen pöllöt Muutosvastarinnat esiintyvät yleensä uusien isosten joukossa. Koska vuotta aikaisemmin heidän omalla riparillaan tehtiin asiat jotenkin, onhan ne täytynyt tehdä samalla tavalla aina Jeesuksen ajoista asti ja niistä tavoista täytyy pitää kiinni vieläkin. Muutosvastarintojen aivot eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneet ymmärtämään, että on olemassa yleensä hyvä syy tehdä asiat toisella tavalla.

Tämä teksti on rakennettu nuorisotyöntekijöiden huomioista isosten konservatiivisuudesta sekä muutosvastarinnasta.

Ole isonen, älä pöllö.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • iso kiiNAlainen
  • Simppa
  • annaoittinen
  • Vivian Kemppainen
  • aliciakosunen
  • ellamettovaara
  • Lars
  • tiialaitala
  • Jujuli
  • Neputin

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.