Isosilta. Isosille.

Oppitunti 6B: Leikit

Käyttäjän Oskari kuva
Ti, 16/04/2013 - 02:11 -- Oskari

Opi:

Leikkejä valittaessa tulee ensin ottaa huomioon leikin tilanne. Onko sisällä vai ulkona? Onko 3 vai 30 osallistujaa? Ryhmän vaihe ja laatu, onko paljon ujoja, kuinka hyvin tuntevat toisensa? Leirillä ensimmäisenä päivänä ja viimeisenä iltana leikittävät leikit ovat täysin erilaisia. Leikin valinta tulee suorittaa näiden seikkojen perusteella. Sisällä tulee vahinkojen välttämiseksi ottaa rauhallisempia leikkejä kuin ulkona. Leikkivien määrä vaikuttaa myös leikkeihin, siten, että onko leikkijöitä tarpeeksi tai liikaa johonkin leikkiin ja riittääkö leikkiin mahdollisesti tarvittavia apuvälineitä kaikille.

Myös ryhmän elinkaari tulee ottaa huomioon. Ryhmän vasta muodostuessa tulee ottaa tutustumis- ja nimileikkejä, mutta leirin jo lähestyessä loppua ja ryhmän toimiessa hyvin, voidaan ottaa jo hieman reippaampia leikkejä, kuten laululeikkejä ja leikkejä, jotka vaativat jossain määrin fyysistä kontaktia muiden kanssa. Viimeiseksi mainittujen leikkien kohdalla tulee tarkoin miettiä tarkoin leikin soveltuvuutta kyseiselle ryhmälle, sillä leikkien tulee olla hauskoja kaikille! Myös tila tulee huomioida koon ja vaaranpaikkojen suhteen. Kaikenlaisille nolausleikeille tulee sanoa aina ehdoton ei!

Valittuanne leikit, opetelkaa leikit yhdessä isosporukalla, jollei niitä olla leikitty aikaisemmin. Kaikkien isosten tulee osata leikki etukäteen ja samalla varmistatte myös, että toimiiko leikki hyvin. Sopikaa kuka ohjaa minkäkin leikin ja jokainen harjoittelee leikin vetämistä muille isosille. Kun leikit ovat hanskassa kaikilla, alkaa alkuvalmistelut. Haalikaa etukäteen kokoon kaikki leikin vaatimat tarvikkeet (pallot, pilli yms.), jotta enää leikkiä aloiteltaessa ei kenenkään tarvitse lähteä juosten hakemaan mitään. Valmistelkaa leikkitila (lähinnä jos on sisällä ja tila vaatii valmisteluja kuten vaikkapa tuolien / pöytien syrjään siirtämistä) ja käykää yhdessä läpi vaaranpaikat ja pyrkikään eliminoimaan ne mahdollisimman hyvin.

Kun alatte vetää leikkiä, haalikaa porukka kasaan. Leikin selittää vain yksi! Useamman selittäessä vaikeutuu leikkijöillä idean ymmärtäminen. Toinen voi tarvittaessa täydentää selitystä selityksen jälkeen. Ole innostunut ja osallistu itsekin leikkiin. Kaikki isoset osallistuvat leikkiin. Käykää läpi säännöt, sillä samasta leikistä voi olla useita versioita eri säännöillä, jotka voivat poiketa toisistaan. Pelataan niillä säännöillä, jotka isonen kertoo. Tarvittaessa havainnollistakaa vaikeita kohtia. Muista kertoa leikkialue. Lopuksi varmista, ymmärsivätkö kaikki leikin idean.

Leikittäessä valvo leikkijöiden turvallisuutta, ettei kukaan loukkaa itseään. Tarkkaile samalla, että kaikki noudattavat sääntöjä ja peli sujuu oikeudenmukaisesti. Muista lopettaa leikki silloin kun kaikilla on vielä hauskaa!

Pohdi:

Kirjoita ylös tiivistys:

  1. Huomioi leikkitila, osallistujien määrä ja ryhmän vaihe.
  2. Valitkaa isosten kanssa yhdessä leikki, ehdoton ei nolausleikeille!
  3. Opetelkaa leikit ja leikin vetäjä harjoittelee leikin vetämistä muille isosille.
  4. Haalikaa kaikki tarvikkeet hyvissä ajoin kokoon.
  5. Valmistelkaa tarvittaessa leikkitila ja eliminoikaa vaaranpaikkoja.
  6. Ole innostunut ja osallistu itse leikkiin kuten myös kaikki muutkin isoset osallistuu.
  7. Käykää läpi säännöt ja leikkialue, tarvittaessa havainnollistakaa vaikeita kohtia.
  8. Varmista ymmärsivätkö kaikki leikin idean!
  9. Leikittäessä valvo turvallisuutta, sääntöjen noudattamista ja oikeudenmukaisuuta.
  10. Muista lopettaa leikki silloin, kun kaikilla on vielä hauskaa!

Katso lopuksi video:

TODO: Klipit

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • consciousgeeks
  • finalschirping
  • Meea.Siro
  • crispsshot
  • wishvalid
  • fissionhairy
  • overjoyedhighquality
  • cottagescrubbing
  • plausibleabandoned
  • ajardividnd

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.