Isosilta. Isosille.

"Siellä ei oo mitään tekemistä ja siellä lauletaan koko ajan aamen, aamen, aamen..."

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Su, 25/11/2012 - 15:09 -- sirkkuliini
Maata Näkyvissä -festarit ovat Euroopan suurimmat gospelfestarit.  Ne järjestettiin jo 28. kerran Turun HK Areenalla ja Messukeskuksessa
16.11.-18.11.2012. Festarit keräävät tuhansia nuoria ja aikuisia ympäri Suomea viettämään hauskaa aikaa yhdessä. Festareilla esiintyi monia
tunnettuja artisteja ja bändejä, kuten Juha Tapio ja The Rain. Festareilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin studioihin ja workshoppeihin. Siellä on myös
monia erilaisia "kojuja", joista voi ostella erilaisia tavaroita ja vaatteita. Messukeskuksessa voi myös laulaa tuttuja gospelbiisejä karaokessa.
 
festaritunnelmia1festaritunnelmia2
 
MarikaVenlaEllaVeera
 
 
  Marika ja Venla (Karstulasta) ja Ella ja Veera (Saarijärveltä) odottivat erityisesti
  erilaisia leikkejä tuntemattomien kanssa, kuten monille tuttua ponileikkiä.
  Marika saikin kunnian aloittaa festareiden ensimmäisen ponileikin. He lähtivät
  festareille hyvän ilmapiirin takia. Festareilla on myös hauskoja ihmisiä, paljon
  kavereita ja yhteisöllisyyden tunne. He ovat kuulleet Maata Näkyvissä
  -festareista vain hyvää. He haluavat saada paljon uusia, hyviä muistoja, joita on
  myös kerääntynyt aiemmilta vuosilta. Marika, Venla, Ella ja Veera huikkasivat
  vielä, että parasta festareilla on tunnelma.
 
 
Tunnelmaa Maata Näkyvissä -festareilla onkin! Konserteissa jengi pomppii ja huutaa oman lempibändin nimeä, monilla on halilappuja kiinnitetty vaatteisiin ja eri kaveriporukoiden fiilis on mahtava. Tunnelma oli ainakin kohdallaan, kun löysin Parkanon porukan! He osaavat ottaa ilon irti festareista.
 
parkanonporukkaparkanonporukkaa
  Hanna, Frans ja Jukka-Pekka (Parkanosta) sanoivat, että
  festareista on tullut heille perinne. He totesivat yksinkertaisesti,
  että tykkäävät olla festareilla. Tietenkin he ovat tulleet myös
  kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan kavereiden
  seurasta. He odottivat kivaa kokemusta ja totta kai
  festareiden pääesiintyjää:  Amerikasta asti tullutta Discipleä.
  He myös mainitsivat, että HB, Tera ja The Rain ovat
  odottamisen arvoisia. Jukka-Pekka halusi  vielä toivottaa:
  "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Ps. Skillet Suomeen!"
 
festaritunnelmaa6festaritunnelmaa5
 
 festaritunnelmaa7Pojat (Inkoosta) olivat tulleet katsomaan minkälaisia tyttöjä festareilta
 löytyy. Varsinkin Jaakko (kuvassa ylhäällä keskellä) oli innokkaana
 tyttöjen suhteen. Jaakko, Jani, Timo, Viking, Joonas, Samu ja Miki
 lähtivät festareille "ihan vaan huviksi" ja kyllä joku heistä mainitsikin,
 että isoskoulutukset ovat juuri meneillään ja sen takia olivat siellä.
 Kysyin heiltä mikä festareilla on parasta ja heti pärähti vastaus ilmoille:
 tytöt. Sen jälkeen he kylläkin sanoivat, että on ne Idän Ihmeetkin hyviä.
 
 festaritunnelmaa8
 
festaritunnelmaa9  Henri (Ilmajoelta) oli pukeutunut pupuksi festareilla. Kysyin häneltä miksi ja hän vastasi, että se kuuluu
  festarihenkeen. Hän haluaisi, että jokainen uskaltaisi ilmaista itseään ja laittaa itsensä likoon. Hän kertoi,
  että vuodessa on tietyt tapahtumat, joiden vietto on hänelle pakollista ja näin ollen myös perinteitä. Näitä
  ovat esimerkiksi juhannus, joulu, uusi vuosi ja tietenkin Maata Näkyvissä -festarit.
 
  Monet muutkin olivat pukeutuneet "hieman" erilaisemmin kuin normaalisti:
    festaritunnelmaa10festaritunnelmaa11
 
  "festaritunnelmaa12Hey I just met you, and this is crazy, but here is me, so hug me" -halilapulla varustettu Teemu (Lohtajalta) oli
  ensikertalainen Maata Näkyvissä -festareilla. Hän totesi, että festareilla on ollut hauskaa. Hän sanoi lähteneensä
  festareille kavereidensa, hyvän musiikin ja seuran takia. Teemu halusi tutustua uusiin ihmisiin ja odotti paljon
  näkevänsä The Rainin.
festaritunnelmaa13
 
festaritunnelmaafestaritunnelmaa15
festaritunnelmaa16festaritunnelmaa
festaritunnelmaa17festaritunnelmaa18
festeritunnelmaa19
    " Festareilla on paljon tekemistä ja ei täällä lauleta koko ajan aamen, aamen, aamen!" Huusi tämä porukka.

Kommentit

Käyttäjän Hanri kuva
Lähettänyt käyttäjä Hanri

Mutta mähän olin, voin yhtyä tohon tunnelmaan! Ja pakko sanoa että sairaan hyviä kuvia oot ottanu. :) Hyvää työtä, kiitos tästä!

Ja Idän ihmeet pistivät taas loistokasta showta, ensimmäistä kertaa festareilla ollut ja Idän ihmeitä kuullut mieheni totesi vain "Täyttäkää kirkot" -biisin jälkeen että oho.

ps. Skillet Suomeen!

Käyttäjän HeBoman kuva
Lähettänyt käyttäjä HeBoman

Oli kyl mahtavat festarit ja hienosti oot tallentanu kuvia sieltä :) Paljos tota Torsten fanien kuvaa on muokattu? Siinä nimittäin näkyy kaverini ja mun käteni, ois ehkä kiva saaha se itelleki :)

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Lähettänyt käyttäjä sirkkuliini

Jokaista kuvaa on ainakin hiukan muokattu. Voisin vaikka sanoa niin, että muistoksi saa tallentaa kuvia vain omaan käyttöön. Jos lataa kuvat esim facebookiin niin laitathan mieluiten kuvaajan (eli minun, Sirkku Tuomisto) nimen näkyviin :)

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • wishvalid
  • fissionhairy
  • overjoyedhighquality
  • cottagescrubbing
  • plausibleabandoned
  • ajardividnd
  • alsopioneer
  • linearturducken
  • materialbonk
  • bungeeforsale

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.