Isosilta. Isosille.

Oppitunti 4: Ryhmä

Käyttäjän Oskari kuva
Ti, 16/04/2013 - 01:58 -- Oskari

 

OPI:

Isonen on ennen kaikkea oman pienryhmänsä ohjaaja. Huomioi heti aluksi, ettei titteli ole ryhmänjohtaja vaan ryhmänohjaaja. Isosen tehtävä ei ole johtaa ryhmää vaan ohjata sitä tuottoisan työskentelyn vaatimaan suuntaan. Esimerkiksi ”ryhmän pomon” roolia voidaan vaihdella, vaikkakin isosen on kuitenkin kokoajan pidettävä ryhmä hallinnassa. Ryhmän ohjaaminen vaatii sekä rautaista taitoa kuin myös onnea ryhmän kanssa. Kaikki ryhmät eivät vain toimi, teki mitä vain. Siltikin yleensä ryhmiä voi saada toimimaan paljon paremmin, kun tuntee hieman teoriaa ryhmän toimimisesta tai edes pieniä kikkoja ryhmähengen parantamiseksi.

Perehdytään aluksi ryhmän elinkaareen. Kaikki ryhmät toimivat saman kaavan mukaan, ainoastaan vaiheiden pituus ja nopeus saattavat vaihdella. Näiden vaiheiden ymmärtäminen auttaa sinua löytämään hyviä tapoja parantaa ryhmän työskentelyä.

  • Tutustumisvaihe: Ryhmän jäsenet ovat irrallaan toisistaan tai pareittain hajoten koko käytettävissä olevaan tilaan. Kaikki ovat muodollisen kohteliaita toisilleen. Ryhmän tehtävänä on uskaltaa tutustua. Varovaisuus sekä tarkkailu ovat vallitsevia tunteita.
  • Klikkiytymisvaihe: Ryhmän jäsenet muodostavat pieniä alaryhmiä eripuolille käytettävissä olevaa tilaa. Kaikki tarkkailevat toisiaan. Ryhmän tehtävänä on luopua ennakkoluuloista sekä ilmaista ajatuksia ja tunteita. Vallitsevina tunteina ovat epäluulo, pettymys, ilo, innostus, suuttuminen, masennus ja alistuminen.
  • Työskentelyvaihe: Ryhmän jäsenet muodostavat suuria ryhmiä lähelle ryhmän näkymätöntä keskipistettä. Tämä on ryhmän hedelmällisin työskentelyvaihe. Liikkuminen alaryhmästä toiseen on vapaata. Ryhmän tehtävänä on osallistua siihen mitä ryhmä kulloinkin tekee. Vallitsevia tunteita ovat innostus ja turvallisuus.
  • Lopetusvaihe: Ryhmän jäsenet muodostavat tiiviin ryppään näkymättömän keskipisteen ympärille juuri hetkeä ennen ryhmän päättymistä. Ryhmä on tunteiden vallassa. Ryhmän tehtävänä on valmistautua luopumaan ryhmästä. Vallitsevia tunteita ovat onnellisuus ja surun ennakoiminen.

Ryhmän työskentelemisen hedelmällisyys saattaa riippua suuresti ryhmänohjaajan toiminnasta. Rippileireillä paljon tapahtuu pienryhmissä ja erityisesti ryhmätunnilla tai ns. raamiksissa, joten on hyvä tietää muutama vinkki hyvään ryhmän työskentelyyn.

  1. Työskentelemisen aloittaminen: Hanki etukäteen kaikki tarvikkeet ja materiaalit, jotta työskentelyn alkaessa pääsette heti tarttumaan toimeen. Tarkista, ovatko kaikki läsnä ja valmiita työskentelemään. Keskeneräiset asiat kannattaa tehdä loppuun ja varmistaa että työskentelypaikka on rauhallinen.
  2. Koukun heittäminen: Heitä koukku veteen eli esitä haaste, väite tai kysymys, jota alatte ryhmässä pohtimaan.
  3. Työstäminen: Käsitelkää aihetta perinpohjaisesti kysymysten, keskustelujen, väittelyjen ja arvioiden kautta. Tärkeää on, että kaikki saisivat puhua paljon. Lopuksi päättäkää, miten lähdette työtänne toteuttamaan.
  4. Työn tuottaminen: Jakakaa tehtävät, harjoitelkaa, valmistelkaa, toteuttakaa työ siten että kaikki osallistuvat jotenkin.
  5. Arviointi: Arvioikaa tuotosta ja ryhmän työskentelyä yhdessä. Anna jokaiselle positiivista palautetta kaikesta, mistä on vähänkään aihetta!

Kuitenkaan aina ryhmä ei tunnu alkavan millekään. Muutama kisuaa keskenään eivätkä kuuntele ohjeita, yksi on täysin hiljainen eikä osallistu mihinkään mitenkään ja viimeinen on vastarannan kiiski henkeen ja vereen ja kyseenalaistaa kaikki ohjeesi ja vastustaa kaikkea. Seuraavassa on muutamia asioita, joiden pohjalta voit arvioida oman ryhmäsi toimivuutta:

  • Ryhmän ilmapiiri on epävirallisen mukava ja rentoutunut. Jännitystä ja ikävystymistä ei esiinny.
  • Keskustelu on vilkasta ja kaikki osallistuu, pysytään aiheessa (enimmäkseen).
  • Jäsenet kuuntelevat toisiaan ja uskaltavat esittää omia ajatuksiaan.
  • Jäsenet uskaltavat olla eri mieltä, mutta se ei estä tekemästä yhteistyötä.
  • Jos arvostelua esiintyy, se kohdistuu ryhmän toimintaan kokonaisuutena, ei yksittäiseen ryhmän jäseneen.
  • Ryhmänohjaaja ei määräile ryhmää.
  • Ratkaisuista keskustellaan, kunnes löydetään paras ratkaisu.

LUE:

2. Tim. 2:15

POHDI:

Nyt mieti konkreettisia keinoja, joilla voisit parantaa ryhmän me-henkeä ja toimivuutta. Kirjoita paperille erilaisia ryhmän tehokkaan toiminnan kannalta hankalia ihmistyyppejä (esim. hiljainen, vilkas, muiden naurattaja, vastarannan kiiski) ja niiden viereen käytännön toimenpiteitä, joilla voisit saada heidät paremmin toimimaan ryhmässä.

Katso lopuksi vielä Fleimin Isosen ABC-videoklippisarjasta pienryhmiä koskeva opetusvideo.

Fleimin sivuilla julkaistava Isosen ABC -videoklippisarja esittelee neljässä osassa keskeisiä isosen tehtäviä. Diak:n Pieksämäen yksiköstä karannut Tepsu esittelee yritys-erehdys-uusi yritys -kaavalla leikkien, sketsien, hartauksien ja pienryhmätyöskentelyjen vetämistä.

Klippisarjan ovat ideoineet ja toteuttaneet opinnäytetyönään Olli Savolainen ja Janne Blomberg (Diak/Pieksämäki). Videoita katsellaksesi tarvitset vähintään Flash playerin version 8.0.

TODO: Upota videot tähän.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • rebeltec
  • skilledpiquant
  • cityjumprope
  • dieticianwacky
  • dumpguiltless
  • idiopathiclantern
  • ughthrobbing
  • mersu02
  • crampbay
  • intelligenceprior

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.