Isosilta. Isosille.

Oppitunti 5: Kuunteleminen

Käyttäjän Oskari kuva
Ti, 16/04/2013 - 02:05 -- Oskari

Leirillä isosen tärkeimpiä tehtäviä on kuunteleminen. Se on taito jota ei pysty oppimaan tämän kurssin taikka edes varsinaisen isoskoulutuksen aikana, vaan siihen voi mennä jopa koko elämä. Kuuntelemisessa avoimuus ja aito kiinnostus on tärkeintä. Seuraavien vinkkien avulla voit kuitenkin harjoitella tätäkin taitoa:

  1. Varaa riittävästi aikaa: Jos toinen kokee, että sinulla on kiire, aitoa vuorovaikutusta ei välttämättä synny. Myös rauhallinen paikka on tärkeä.
  2. Tee tarkentavia kysymyksiä: Se kertoo sinun kuuntelevan, mitä toinen kertoo. Hyviä tarkennuksia on mm. ’Sanoit äsken… Tarkoititko sitä, että…’, ’Ymmärsinkö oikein että…’ ja ’Tuntuuko sinusta että…’
  3. Älä pelkää hiljaisia hetkiä: Jo pelkkä vierellä oleminen ja kuunteleminen voi olla joskus suurin lohtu. Joskus on hyvä ottaa kädestä kiinni, mutta on hyvä muistaa, etteivät kaikki pidä kosketuksesta.
  4. Katso silmiin: Tämä voi olla vaikeaa. Se kuitenkin kertoo, se kuitenkin kertoo että kuuntelet ja keskityt.
  5. Uskalla näyttää tunteesi: Se helpottaa myös toista näyttämään omat tunteensa. Tärkeintä on olla aito, ei kannata teeskennellä surevaa, jos siltä ei tunnu.

Leirillä saattaa myös esiintyä jonkun kiusaamista. Sitä ei pidä hyväksyä missään mielessä, edes pilailuna! Mahdolliset havainnot jonkun kiusaamisesta kannattaa kertoa välittömästi muille työntekijöille.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • consciousgeeks
  • finalschirping
  • Meea.Siro
  • crispsshot
  • wishvalid
  • fissionhairy
  • overjoyedhighquality
  • cottagescrubbing
  • plausibleabandoned
  • ajardividnd

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.