Isosilta. Isosille.

Isoset ry. Isosilta. Isosille.

Käyttäjän Oskari kuva
To, 28/11/2013 - 10:20 -- Oskari

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

[Artikkelin kuvituksena käytän ruutukaappauksia vanhoista sivustoversioista]ihka ensimmäisiä versioita esi-isosten.netistä

Sitä että koko sivusto, kaikki sen ominaisuudet, koko yhdistys, yhdistyksen toimielimet ja päätökset. Aivan kaikki on isosten, kuten sinä ja minä, ideoimaa, suunnittelemaa, kokeilemaa ja toteuttamaa. Meillä isosilla on erilaisia armolahjoja. Yksi osaa piirtää kuvia, toinen tehdä kotisivuja. Kolmas hallitsee kokouskäytännöt ja neljäs tykkää bloggailla.

Isosten.net ja Isoset ry on alusta asti ollut tekemässä väylää jokaiselle toteuttaa armolahjojaan yhteisen projektin eteen. Olemme kasanneet pohjan, jolla jokaisen on hyvä harjoittaa niitä lahjoja, jotka on saanut, kehittyä ja kokeilla uutta.

Kirkon toimielimet ovat tulleet mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa ja lähinnä taloudellisesti – kaikki päätöksenteko tapahtuu edelleen Isoset ry:n sisäisessä toimielimessä; hallituksessa. Hallitus valitaan joka vuosi vuosikokouksessa; ja siihen voi pyrkiä kuka tahansa jäsen. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa ev.lut. Kirkkoon kuuluva nuori ilmaiseksi.

Isosten.netin ensijulkaisun yhteydessä ulkoasu näytti suunnilleen tältä. Sisältö kuvassa vielä kesken.

Eikä isosten.nettiä ole rakennettu seurakuntien työntekijöiden materiaalivarastoksi tai rippikoululaisten temmellyskentäksi; ennen kaikkea se on tarkoitettu meille isosille. Sivusto tuo yhten joukon isosia ympäri Suomea, ja mahdollistaa isoskulttuurin vaihtumisen paikkakuntien välillä. Tuorein projekti tämän tavoitteen eteen on Isospankin käyttöönotto.

Muuten voit hakea vautausta ongelmiisi foorumeilta, uusia matskuja Pompelipediassa tai jakaa hyviä vinkkejä blogissasi. Jäsenet voivat myös hakea Isospankin kautta isoseksi toiseen seurakuntaan mihin päin Suomea tahansa.

 

Isoset Twitterissä

Uudet käyttäjät

  • iso kiiNAlainen
  • Simppa
  • annaoittinen
  • Vivian Kemppainen
  • aliciakosunen
  • ellamettovaara
  • Lars
  • tiialaitala
  • Jujuli
  • Neputin

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.