Isosilta. Isosille.

Vuosikokouskutsu 2013

Käyttäjän Jussi24 kuva
Ke, 16/10/2013 - 23:44 -- Jussi24

KOKOUSKUTSU

Isoset ry:n vuosikokous pidetään lauantaina 16.11.2013 klo 9.30 Turun Messukeskuksen A-hallissa, osoitteessa Messukentänkatu 9-13.

Messukeskuksessa ja HK-areenalla järjestetään samaan aikaan Maata Näkyvissä-festivaalit. Yhdistyksen aktiivit tunnistaa parhaiten useimmilla päällä olevasta yhdistyksen logoilla varustetusta t-paidasta. Hakeudumme kokoustamista varten istumaan messuhallin reunamille istuskeluun varatulle alueelle siten, että meistä on mahdollisimman vähän häiriötä muille festarivieraille.

Kokouksessa käsitellään sääntömuutoksia. Hallitus esittää joko tilikauden muuttamista tai kahden sääntömääräisen yhdistyksen kokouksen pitämistä nykyisen yhden sijasta.

ASIALISTA

1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja tai kaksi toiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja 1–2 varatilintarkastajaa
10. sääntömuutokset
11. mahdolliset muut asiat, yleiskeskustelu
12. kokouksen päättäminen

Lämpimästi tervetuloa kokoukseen!

Jussi Tiira
Hallituksen puheenjohtaja

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Jyväsisoset

Hei,
Kiitos kutsusta Isoset ry:n vuosikokoukseen. Olen tulossa sinne kirkkohallituksen edustajana. Kyselisin, että riittääkö vuosikokouskutsu/esityslista sisäänpääsyyn vai miten pitää toimia?

Terveisin Sirpa Syrjä-Turpeinen 0503518381

Käyttäjän Jussi24 kuva
Lähettänyt käyttäjä Jussi24

Kokouspaikkana toimivaan messuhalliin on kaikille avoin pääsy, ja itse kokoukseen voi osallistua läsnäolo-oikeudella ilman yhdistyksen jäsenyyttäkin. Jäsenillä on lisäksi puhe- ja äänioikeus. Yhdistyksen aktiivit pyrkivät olemaan valkoisissa Isoset ry -paidoissaan näkyvillä ennen kokousta, mutta laitoin sinulle facebookissa yksityisviestillä puhelinnumeroni kaiken varalta.

Uusimmat kommentit

Uudet käyttäjät

  • jennaasikainen55
  • Mira.bassova
  • Eerika lindstedt
  • mersu02
  • isostyttö10
  • suvikristiina
  • MirkoRaty
  • emilia__
  • hennalaakkonen
  • Paivikk1

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.