Isosilta. Isosille.

Kuukauden Isonen: Lokakuu

Käyttäjän Oskari kuva
Ti, 01/10/2013 - 11:22 -- Oskari

Kuukauden Isonen on Isoset ry:n kuukausittain julkaisema artikkelisarja, jossa esitellään yksi isonen jostakin päin Suomea. Artikkelit julkaistaan aina kuukauden ensimmäisenä päivänä. Haastattelun ja artikkelin on toteuttanut Isoset ry:n varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja tiedotusvastaava Oskari Järvelin.

Syyskuun Isonen: Jemina Niemi, 17-vuottaLokakuun isonen Jemina Niemi, 17.
Kotoisin: Valkeala, Valkealan seurakunta
Isoskoulutus: 2011-2012
Kokemus: 2 rippileiriä, päiväleiri ja 5 lastenleiriä
Suosikkiveisu: 58/2010: Taisteluni (NSV)
Suosikkiraamatunkohta: Sef. 3:17

Niemen paras leirimuisto on hänen oma riparinsa. Siellä Niemen mielestä isoset olivat mukavia ja aktiivisia, ja houkuttelivat hänetkin mukaan isoskoulutukseen. Leiriltä mieleen jäivät erityisesti hyvä yhteishenki, ja se, että siellä oppi uusia asioita.

Valkealan seurakunnassa isosen tehtäviksi Niemi luettelee raamikset, iltaohjelmien sekä päivän kisan valmistelu sekä joskus hartauksia. Lisäksi kuuluu olla yleisesti ohjaajien apuna. Joskus isoset voivat päästä pitämään myös nuorteniltoja. 

Niemelle mieluisimpia tehtäviä on iltaohjelmien sekä leikkien veto. Isonen nauttii erityisesti myös raamisten pidosta, kun pääsee opettamaan Raamatusta ja vastailemaan leiriläisten kysymyksiin. Haastavimpina tehtävinä Niemi kokee hartauksien pitäminen, kun ei ole hajuakaan mistä sen pitäisi. Aluksi myös raamikset olivat haastavia, mutta kova määrä kokemusta on tuonut mukanaan varmuutta.

Valkealan seurakunnan isoskoulutusta Niemi kuvailee vuoden kestoiseksi ja tapaamisia on kahden viikon välein ohjaajan johdolla. Isoskoulutukseen kuuluu myös muutama nuortenleiri, nuortenilta ja joitakin jumalanpalveluksia, kuten ripareiden aloitusjumikset sekä esimerkiksi avustaminen riparikorttien jakamisessa.

Niemi kokee seurakuntansa isoskoulutuksen vahvuuksiksi käytännön juttujen opettelua erityisesti raamisten osalta. Hyväksi Niemi kokee myös nuortenleireillä opetellut leiritaidot ja iltaohjelmien suunnittelun. Lisäksi ongelmatilanteiden läpikäyminen tuo Niemen mielestä varmuutta leirille lähtöön.

Niemi kehittäisi Valkealan seurakunnan isoskoulutusta lisäämällä hartausten harjoittelua. Harjoittelusta huolimatta raamisten pitämistä voisi käydä lisää lävitse ennen leiriä, sillä Niemi kertoo hänellä olleen epävarma olo ensimmäisellä leirillä raamisten, vaikkakin kokemuksen kertymisen mittaan sen oppi pian.

Niemi haluaa lähettää muille isosille terveisiä: Olkaa oma ittenne, ja pysykää positiivisina ja avoimina uusille haasteille!

Isoskoulutukseen lähtemistä vasta harkitseville Niemi suosittelee lähtemistä erittäin lämpimästi: Koulutuksen myötä oppii paljon uusia asioita, joista on myöhemminkin elämässä hyötyä. Isoskoulutuksessa tutustuu myös uusiin ihmisiin ja voi saada paljon uusia kavereita, niin kuin mulle kävi. Kannattaa mennä rohkeasti mukaan!

Kommentit

Isoset Twitterissä

Uudet käyttäjät

  • iso kiiNAlainen
  • Simppa
  • annaoittinen
  • Vivian Kemppainen
  • aliciakosunen
  • ellamettovaara
  • Lars
  • tiialaitala
  • Jujuli
  • Neputin

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.