Suomen evankelis-luterilainen kirkko on avannut Facebookiin nuorille suunnatun sivun nimeltä Verkonpaino. Asiasta uutisoi muiden muassa Kotimaa24.
Verkonpaino tarjoaa nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään ja etsiä elämän tarkoitusta. Siellä ollaan avoimia, suvaitsevaisia ja rohkaistaan keskusteluun. Palvelun nimi kertoo siitä, että tilaa halutaan antaa monenlaisille tulkinnoille.
Sivulla tullaan näkemään myös Isoset ry:n tuottamaa materiaalia mm. blogipoimintojen muodossa. Torstait on Verkonpainossa varattu kokonaan nuorilta itseltään tuleville jutuille. Mikäli sisällöntuotanto vaikkapa blogien, kuvien ja videoiden muodossa kiinnostaa, ota yhteyttä ja liity joukkoon!
Isoset Twitterissä