Isosilta. Isosille.

Huh huh ensimmäinen isosvaihto!

Käyttäjän sirkkuliini kuva
Ti, 11/02/2014 - 21:53 -- sirkkuliini

Totta se on. Ihka ensimmäinen isosvaihto tapahtui! Johtava nuorisotyöntekijä Mika Tunturi Raision seurakunnasta otti vastaan ensimmäisen isosen Isospankista. Mika Tunturi on tosiaankin oikea monitoimimies! Hän on muun muassa perustanut ensimmäisen nuorten hallituksen Mikaelin seurakuntaan Turussa, aloittanut nenäpäiväkeräykseen innostuksen Turussa ja ollut mukana tekemässä kirkon virallista rippikouluvideota. Lista on niin pitkä, että eihän sitä jaksa edes luetella!

Mika Tunturi päätti vaan, että nyt se on otettava isonen Isospankin kautta. Kyllähän niitä loistavia isosia oli omastakin takaa, mutta se vaan tuntui oikealta katsoa Isospankin tarjonta. Tunturi haki isosta lasketteluriparille, joten kriteereinä oli, että isonen olisi ”laskettelevainen”. Hänelle oli myös tärkeää, että hieman kokemusta isoselta löytyy. Tunturi myös arvostaa sitä, jos isoselta löytyy taitoa jonkun soittimen soittamiseen. Suurempia listauksia isosen löytämiseen ei ollut. Isosen ei siis tarvitse olla kaiken taidon omaava, jotta voisi laittaa hakemuksen Isospankkiin!

Mika Tunturi ei odota tulevalta isosvaihdolta yhtään sen enempää kuin mitä nyt isoselta voi odottaa. Isosvaihdon kautta ei siis tarvitse jännittää, että onko suuria odotuksia. Vaihtoisonen on yhtä tavallinen tai epätavallinen (kuten me kaikki olemme) kuin muutkin leirin isoset.

Mika Tunturi ehdottomasti suosittelee Isospankin käyttöä muillekin seurakuntien nuorisotyöntekijöille. Isospankin avulla tieto ja kulttuuri leviävät, kirkko tiivistyy ja nuoret rohkaistuvat olemaan seurakunnasta ja Jumalasta ylpeiltä. He huomaavat etteivät olekaan mitään kummajaisia. Isospankki on pakko saada lentoon! Innokkaita seurakunta nuoria on kuitenkin ympäri Suomea. Tunturi mainostaa, että Isospankin hyvien puolien listaa voisi jatkaa, vaikka kuinka kauan.

Tunturin mielestä Isospankin alku on ollut erinomainen ja pohjatyö hyvää. Hän kuitenkin kertoo kokemuksen syvällä rintaäänellä, että alku on aina hankalaa. ” Kymmenen vuoden päästä tämä on joko unohdettu tai sitten tästä on tullut kirkon vaihto-oppilasjärjestelmä. Toivon jälkimmäistä.” Tunturi toteaa. Perusperiaate hänelle on, että vuodessa hän ottaa vaihdosta yhden isosen. Olisi hienoa, jos muidenkin seurakuntien nuorisotyöntekijät ottaisivat tämän periaatteen. Näin me saamme Isospankin lentoon eikä unohduksiin iäksi!

Psst kaikki nuorisotyöntekijät! Mika Tunturin mielestä isosen hakeminen Isospankista on erittäin yksinkertaista, joten tartu sinäkin hiiren ja klikkaa Isospankki näkyviin! Sinä isonen, joka luet tätä, haluatko olla salainen agentti? Vinkkaa Isospankki omalle nuorisotyöntekijälle, niin saat olla mukana levittämässä tietoa Suomen ainoasta Isospankista.

Kymmenen vuoden päästä tämä on joko unohdettu tai sitten tästä on tullut kirkon vaihto-oppilasjärjestelmä. Toivon jälkimmäistä.

Isoset Twitterissä

Uudet käyttäjät

  • Nando
  • Minka Sundqvist
  • mushyvibrant
  • thatrawchicken
  • cobbledfoibles
  • crackersrealm
  • coveyraw
  • thatchedshower
  • jessicakudjoi
  • s4galis

Isosia pankissa

Tähän mennessä isospankkiin on jätetty kaikkiaan 27 isoshakemusta.